perjantai 28. marraskuuta 2008

Toriparkin kansanäänestys -uutisia

Toverini Asko Mäki tiedotti eilen seuraavaa:
Kansanäänestystä Turun toriparkista vaativien nimien määrä on tämän päivän
jälkeen todennäköisesti yli 6 500. Kaikki kerätyt nimet luovutetaan Turun
kaupunginvaltuustolle tiistaina 2.12. aamupäivällä. Täydet ja vajaat listat
kannattaa toimittaa viimeistään heti Maailmankauppa Aamutähteen tai torin
keräyspisteeseen (Aurakadun ja Yliopistonkadun kulma).

Keräystä jatketaan sen jälkeenkin siten, että keräyspisteitä (kirjasto,
kahvilat j.n.e.) ei lopeteta tiistaina, vaan niiden annetaan olla edelleen
esillä.

Lauantaina 29. ja sunnuntaina 30.11. kaikki kynnelle kykenevät keräämään!
Lauantaina on Super-Lauantai, eli koetamme saada mahdollisimman monta kerääjää
Kauppatorille ja Joulumarkkinoille sekä kaduille ja mahdollisimman paljon nimiä
silloin. Homman voi aloittaa torin keräyspisteestä viimeistään noin kello 12
maissa (tod. näk. aikaisemminkin).

Tämä on aktiivisen nimien keräyksen viimeinen viikko, joten kannattaa laittaa
viestiä omien kanavien kautta eteenpäin vielä kerran, hoputtaen ihmisiä
keräämään.

Rahaakin toivotaan

Turun toriparkista kansanäänestystä vaativa kansanliike toivoo myös
taloudellista tukea hankkeen viestinnän tehostamiseksi. Nyt rahaa on 510 euroa.

Kampanja toivoo nyt rahalahjoituksia, jotta se voisi julkaista yhden tai
useamman lehti-ilmoituksen toimintaa vauhdittamaan. Ilmoitusten määrän ja
laadun tulee ratkaisemaan kerätty summa. Rahaa mennee noin 700 euroa.

Lahjoituksia toivotaan mahdollisimman pian. Pienetkin summat ovat avuksi!
Isommista lahjoituksista olisi hyvä tiedottaa maksettaessa myös Jonas
Biströmille (tiedot alla).

Keräystilin numero on 430922-2132688 (Liedon Säästöpankki). Varainkeruuta
hallinnoi tilin omistaja Uusi Tuuli ry osana ympäristökasvatustoimintaansa.

Kansanäänestys toriparkista -toimintaan tarkoitettujen lahjoitusten
viestikenttään on kirjoitettava teksti "TORIPARKKI", jotta lahjoitus löytää
tiensä oikeaan kohteeseen. Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt Uusi Tuuli
ry:lle rahankeräysluvan nro ESLH-2007-01471/Tu-52 ajalle 13.3.2007 - 4.3.2009.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Miekkari piristää aina


Eilen iltapäivällä kokoonnuimme pikahälytyksellä ennen kaupunginhallituksen kokousta kävelykadulle osoittamaan mieltä. Kaupunginhallitus käsitteli toriparkin kaavaa kokouksessaan. Kokouksen lopputulos oli se, että asia siirtyi esisopimusten vajavaisuudesta johtuen (+ kaikki muukin on epäselvää) ensi vuoden puolelle. Meidän pieni urhea joukkueemme herätteli ohikulkijoita kirjoittamaan nimensä kansanäänestystä vaativaan adressiin ja keskusteli muutamien hallituksen jäsenen kanssa kokouksen teemoista. Ohessa kuva eilisestä ja naapurini Tainan tekemästä, mainiosta banderollista, jossa viitataan kabinetti- ja saunapolitikointiin Turussa. Ai kuinka piristävää kansalaistoimintaa.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Tuoretta Paavoa parhaimmillaan

Tänään Hesarissa on hyvä artikkeli vasemmistoliiton tulevaisuudesta.

Arhinmäki: Vasemmiston parasta ennen -päiväys umpeutuu

Julkaistu: 3:00

SAMI KERO / HS

Arhinmäki: Vasemmiston parasta ennen -päiväys umpeutuu

Paavo Arhinmäki ulkoiluttaa Pai-koiraansa.


Kuntavaali-iltana vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki alkoi analysoida puolueensa outoa jamaa. Vaikka kampanjan aikana monet hihastavetäjät olivat kertoneet Arhinmäelle tukevansa vasemmistoliiton ajamia asioita, he eivät kuitenkaan kokeneet voivansa äänestää itse puoluetta.

"Aloin pohtia, mistä tämä torjunta johtuu. Oli pakko myöntää, että me näytämme vanhanaikaiselta ja arvokonservatiiviselta puolueelta, johon eivät liikkuvat äänestäjät tartu. Harva enää äänestää pelkän hienon ohjelman vuoksi."

Viikonloppuna puoluevaltuustokokoukseen valmistuvan vasemmistoliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Arhinmäki ei enää hakisi selityksiä vaalitappioihin oikeistoaallosta tai epäreilusta mediasta.

"Vasemmistoliiton parasta ennen -päivä on menossa umpeen. Edessä on kuihtuminen, jos emme lähde tekemään uudenlaista puoluetta. Tarvitaan selkeä muutos."

Arhinmäki mylläisi vasemmistoliittoa kolmella tasolla: politiikan sisällössä, toiminnassa ja puoluerakenteissa.

"Varmistelun aika on ohi. Jos ei ärsytä ketään, niin ei herätä mitään tunteita. Seurauksena on se, että vasemmistoa ei koeta enää yhteiskunnallisena vaihtoehtona kuten jotain perussuomalaisia jostain syystä."

Esteenä avoimelle keskustelulle on Arhinmäen mukaan vasemmiston perinne olla myöntämättä tehtyjä virheitä.

"Esimerkiksi työelämän muutoksissa, jossa pätkätyöt ovat muuttumassa työelämän normiksi, emme ole olleet riittävän hajulla asioista. Myöskään ympäristöpuolta ei ole saatu uskottavasti mukaan."

Arhinmäki nostaisi esiin entistä enemmän myös yksilönvapauden entisen suurten massojen korostamisen sijaan.

Arhinmäki hakisi oppia vasemmistoliiton katutoimintaan kansalaisjärjestöistä, jotka pystyvät reagoimaan nopeasti yhteiskunnallisiin kipupisteisiin.

"Prekarisaatio, ilmastonmuutos ja globalisaatio nousivat julkiseen keskusteluun 2000-luvun alussa kansalaisjärjestöjen kautta. Silloin vasemmistoliitolla olisi pitänyt olla uskallusta tarttua näihin."

Seurauksena reagoimattomuudesta on ollut esimerkiksi otteen menettäminen lähiöistä.

"Hollannin vasemmistopuolue tekee vaalien välillä jatkuvasti kyselyjä äänestäjien keskuudessa, mitä asioita pitäisi muuttaa ja mitä parannusehdotuksia heillä olisi. Tällainen olisi meilläkin hyvä väline vaaliteemojen hiomisessa, ja se tarjoaisi hyvät eväät poliittiseen argumentointiin."

Yksi syy järjestötoiminnan tahmeuteen on puolueen järjestörakenteessa, joka on suunniteltu massapuoluetta varten.

Puolueen jäsenyyden pitäisi tarjota toimintaa, johon pääsee heti mukaan ja jolla olisi konkreettista vaikutusta. Uudelle jäsenelle pitäisi tulla muutakin postia kuin jäsenmaksulomake.

"Vasemmistoliiton pitäisi olla edelläkävijä jäsenäänestyksissä. Esimerkiksi puheenjohtaja voitaisiin valita neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä."


Paavo Arhinmäki kommentoi loistavasti sitä mitä Vasemmistoliitossa pitäisi nyt tehdä.
Tässä teksti kopioituna:
Arhinmäki: Vasemmiston parasta ennen -päiväys umpeutuu

Kuntavaali-iltana vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki
alkoi analysoida puolueensa outoa jamaa. Vaikka kampanjan aikana monet
hihastavetäjät olivat kertoneet Arhinmäelle tukevansa vasemmistoliiton
ajamia asioita, he eivät kuitenkaan kokeneet voivansa äänestää itse
puoluetta.

"Aloin pohtia, mistä tämä torjunta johtuu. Oli pakko myöntää, että me
näytämme vanhanaikaiselta ja arvokonservatiiviselta puolueelta, johon
eivät liikkuvat äänestäjät tartu. Harva enää äänestää pelkän hienon
ohjelman vuoksi."

Viikonloppuna puoluevaltuustokokoukseen valmistuvan vasemmistoliiton
ensimmäinen varapuheenjohtaja Arhinmäki ei enää hakisi selityksiä
vaalitappioihin oikeistoaallosta tai epäreilusta mediasta.

"Vasemmistoliiton parasta ennen -päivä on menossa umpeen. Edessä on
kuihtuminen, jos emme lähde tekemään uudenlaista puoluetta. Tarvitaan
selkeä muutos."


Arhinmäki mylläisi vasemmistoliittoa kolmella tasolla: politiikan
sisällössä, toiminnassa ja puoluerakenteissa.

"Varmistelun aika on ohi. Jos ei ärsytä ketään, niin ei herätä mitään
tunteita. Seurauksena on se, että vasemmistoa ei koeta enää
yhteiskunnallisena vaihtoehtona kuten jotain perussuomalaisia jostain
syystä."

Esteenä avoimelle keskustelulle on Arhinmäen mukaan vasemmiston
perinne olla myöntämättä tehtyjä virheitä.

"Esimerkiksi työelämän muutoksissa, jossa pätkätyöt ovat muuttumassa
työelämän normiksi, emme ole olleet riittävän hajulla asioista.
Myöskään ympäristöpuolta ei ole saatu uskottavasti mukaan."

Arhinmäki nostaisi esiin entistä enemmän myös yksilönvapauden entisen
suurten massojen korostamisen sijaan.

Arhinmäki hakisi oppia vasemmistoliiton katutoimintaan
kansalaisjärjestöistä, jotka pystyvät reagoimaan nopeasti
yhteiskunnallisiin kipupisteisiin.

"Prekarisaatio, ilmastonmuutos ja globalisaatio nousivat julkiseen
keskusteluun 2000-luvun alussa kansalaisjärjestöjen kautta. Silloin
vasemmistoliitolla olisi pitänyt olla uskallusta tarttua näihin."


Seurauksena reagoimattomuudesta on ollut esimerkiksi otteen
menettäminen lähiöistä.

"Hollannin vasemmistopuolue tekee vaalien välillä jatkuvasti kyselyjä
äänestäjien keskuudessa, mitä asioita pitäisi muuttaa ja mitä
parannusehdotuksia heillä olisi. Tällainen olisi meilläkin hyvä väline
vaaliteemojen hiomisessa, ja se tarjoaisi hyvät eväät poliittiseen
argumentointiin."

Yksi syy järjestötoiminnan tahmeuteen on puolueen järjestörakenteessa,
joka on suunniteltu massapuoluetta varten.

Puolueen jäsenyyden pitäisi tarjota toimintaa, johon pääsee heti
mukaan ja jolla olisi konkreettista vaikutusta. Uudelle jäsenelle
pitäisi tulla muutakin postia kuin jäsenmaksulomake.

"Vasemmistoliiton pitäisi olla edelläkävijä jäsenäänestyksissä.
Esimerkiksi puheenjohtaja voitaisiin valita neuvoa-antavassa
jäsenäänestyksessä."

-------
Loistava artikkeli ja toivottavasti jutun pohjalta lähdetään uudistusten tielle.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Uusi Puutalokaupunki-buumi

Etenkin me kaikki puutaloissa asuvat kannatamme uusien puutalojen rakentamista ja tietenkin vanhojen korjaamista.
Tiistaina julkistettiin Forum Marinumissa Linnanfältin alueen uudet suunnitelmat. Kyse oli kilpailusta alueella lähellä Turun linnaa. Linnanfältin alue on yksi hallituksen hyväksymistä puurakentamisen edistämisohjelman pilottikohteista.
Rakennusfirmojen ja muiden kiinnostuneiden arkkitehtien suunnittelukilpailussa oli tarkoitus
"luoda Turun Linnan kupeeseen puurakentamisen avulla laadukas historiallinen keskustamiljööseen sopiva ja asukkaiden toiveisiin vastaava asuinalue. "
Kts. suunnitelmia ja karttoja http://www.turku.fi/linnanfaltti
En kommentoi suunnitelmia ja voittaneita ehdotuksia sen kummemmin kuin siltä osin, että palkittujen arkkitehtien (NCC) puheessa kalskahti korvaan se, ettei heillä kuulema ollut valmisteluvaiheessa tarpeeksi tietoa vanhojen, suojeltavien rakennusten kunnosta ja historiasta. Voiko näin olla? Eikö haasteellinen alue olisi vaatinut perusteellista selvitystä olemassaolevien rakennusten käytöstä ja sovittamisesta historiallliseen miljööseen?
Jatkossa asia tuodaan, ilmeisesti varsin nopealla tahdilla ympäristö- ja kaavoituslautakunnan ehdotuskäsittelyyn. Katsotaan ja toivotaan hartaasti, että suojeluasiat olisi viitsitty selvittää ehdotusta laatiessa kuntoon.
Puutalojen ja viihtyisän rakentamisen puolesta kannattaa toimia tulevaisuudessakin. Alueelle suunnitellut matalahkot, kaupunkimaiset korttelit ovat varmasti asuntomarkkinoiden ykköskohde jonkun vuoden päästä.
Alueelle on tämän suunnitelman lisäksi sijoittumassa myös jonkin verran liiketilaa ja työpaikkoja.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Hyvän täytyy voittaa paha

Tunnukseni vaaleissa oli, että hyvä voittaa pahan 6-0. Pysyn väitteessäni ikuisesti. Tästä moniselitteisestä slouganista oli Hesarissa tänään artikkeli (HS 16.11.08/A11/Riitta Vainio) otsikolla: Psykiatri: Pahaa ei voi pussata pois.
Artikkelissa psykiatri Eila Sailas sanoo, että Jokelan ja Kauhajoen koulumurhien jälkeen tärkeää ja ajankohtaista kommentoida pahuutta. Ihminen voi olla paha. Pahuus ei välttämättä ole sairaus, jonka voisi hoitaa pois.
Pahaa ei myöskään pidä hyväksyä. On väärin luokitella puhdas paha psyykkiseksi sairaudeksi, joka voidaan unohtaa antamalla lisää rahaa hoitoon.
Skitsofreniaa sairastavat ovat unohdettu ja köyhä ryhmä, jonka hoitoon tarvitaan lisää rahaa, mutta yhteiskunta ei selviä sillä pahan ongelmasta. Psykiatriset potilaat eivät ole vaarallisia, toteaa Sailas. Hän toimii Kellokosken sairaalan kuntoutuspsykiatrian ja toiminnallisen kuntoutuksen johtajana. "Tukholmalaisessa tutkimuksessa on osoitettu, että vaikka kaikki skitsofrenia-dignoosin saaneet, kerran sairaalaan sairaalaan joutuneet potilaat suljettaisiin koko eliniäkseen sairaaloihin, vain viisi prosenttia rikoksista jäisi toteutumatta", Eila Sailas korostaa.

Pahan tekemisessä on isot ja pienet teot. Skaala on laaja. Voi ajatella pahaa jostakin ja/tai toteutta jonkin kamalan pahan ajatuksen todellisesti.
---
Hyvän on siis taisteltava pahaa vastaan siellä missä se pulpahtaa esiin. Politiikka ja ihmisen arki ovat jatkuvan taistelun areena. On oivallettava se mikä on taustalla missäkin teossa tai mielipiteessä. Paha voi syntyä mielestäni myös pahasta olosta. Turhautuminen omaan tai maailman tilanteeseen puskee pinnalle pahoina ajatuksina ja hirveinä ratkaisuna omassa ympäristössä.
Koetetaan pitää pahan aikeet hallinnassa. Kyllä maailma lämpöäkin tarvitsee ja myötäelämistä.
Huomaan kannatavani edelleen hippiperiaatteita love, peace ja rock'n' roll ja make love not war!

torstai 13. marraskuuta 2008

Kulttuurikeskus vai bisnesareena?

Otsikko on provosoiva ja liittyy eiliseen palaveriin Osuuskunta Turun Kirjakahvilassa Vanhalla Suurtorilla.
Kirjakahvilassa tapasivat kahvilan edustajat ja pieni joukko luottamushenkilöitä huolenaan Kirjakahvilan tulevaisuus. Paikalla kulttuurilautakunnasta olivat Tommi Parkko (vihr), Markus Varjosen (vas) sijaisena Li Andersson, Aiju von Shöneman (kok) sekä muutama meitä muita asiasta kiinnostuneita vasureita.
Kirjakahvilalaisten huoli lähtee siitä, että nk. uusien tuulien (myrskyjen) myötä on paljastunut, että heidän paikalleen Brinkkalan talooon, Vanhalla Suurtorilla, on kaavailtu ravintolaa. Asia oli tullut yllätyksenä myös kulttuurilautakunnalle, joka oli saanut paperit/piirustukset aiheesta ensi viikon seminaaripaketin yhteydessä. Vihreiden Tommi Parkko kutsui porukkaa keskustelemaan aiheesta pikaisesti.
Kävimme tulehtunutta tilannetta läpi ja kuulimme Kirjakahvilalaisten ideoita alueen kehittämiseksi yleisesti. Heidän toimenpidehdotuksensa oli seitsemän kohtainen ja piti sisällään toiminnallisia ja kaupunkipoliittisia kaavailuja koko alueen piristämiseksi. Kokous evästi kahvilan toimijoita lähestymään ennen kulttuurilautakunnan seminaaria kulttuuritoimenjohtaja Minna Sartesta, jonka käsialaa (museotoimenjohtaja Juhani Kostetin kanssa) nykyiset, hyvin toisenlaiset suunnitelmat pitkälti ovat. Seminaariin tuodaan kuulema yleensä melko valmista "kamaa", kertoi Parkko, joten asialla on kiire.
Väläyttelimme tukijoukkojen olemassaoloa, jos taisteluksi menee, mutta kuullaan nyt ensin kuinka asia etenee viikon sisällä.
Kerran kirjakahvilalainen, aina Kirjakahvilalainen.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Fiskarsin terkkuja


Kävimme eilen Dizain-pajalaisten (pajat ovat kierrätys/taidepajoja) ja Varissuon työttömien keskiviikkoklubin kanssa opinto- ja virkistysmatkalla Fiskarsissa. Pääkohteemme oli Howard Smithin, 80 v., näyttely Kuparipajalla. Kuvassa retkeläisiä. Näyttelystä voi lukea
http://www.onoma.org/nayttelyt/Howard/howardfi.htm

Howard on kummajainen Suomen taiteen kentällä. Hän on muuttanut tänne 45 vuotta sitten Yhdysvalloista. Fiskarsissa Howard on asunut 12 vuotta ja siellä hän toteuttaa unelmaansa omasta veistospuistosta ja asuu ruukin vanhassa omenavarastossa (HS 3.10.08/D1). Pihalla on toista sataa veistosta jalostetusta romuraudasta.
Näyttelyssä näkyi Howardin pitkä taiteilijaura teollisena muotoilijana, kankaiden suunnittelijana Vallilan Interiörille, videoita, veistoksia, keramiikkaa ja kerättyä esineistöä. Howard on suunnitellut myös Helsingin Arabianrantaan kolme veistosryhmää. Varsinainen moniottelija.

Fiskarsin marraskuinen viima tarjosi meille muitakin herkkuja. Kävimme välillä ystäviemme Riikan ja Eeron talolla syömässä makoisaa lohisoppaa ja jatkoimme keramiikkapajalle oppiin.
Liisa ja Mika Sarasjoki esittelivät kotinsa alakerrassa toimivan pajansa, keraamisten esineiden ihmeellisen maailman. Pohdimme tulevia mahdollisia yhteistyökuvioita ja ostimme pieniä tuliasia Turkuun.
Viileästä ilmasta huolimatta kiersimme vielä lasi- ja paperipajalla ja sitten kotia kohti.
Ah, kuinka matkailu avartaa ja taidemaailma ruokkii ihmistä pimeässä marraskuussa. Suosittelen taidetta kaikissa muodoissaan talvipäivinä vitamiinpilleriksi horroksen poistoon.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Turhuuksien Toriparkki kansanäänestykseen -nyt

Ympäristö-ja kaavoituslautakunta käsitteli eilen toriparkkikaavasta tehtyjä muistutuksia. Demarit puskivat kokoomuslaisten kanssa läpi viraston valmistelemat vastineet muistutuksiin ja tulos oli selvä: viraston kanta eli se ettei muistutuksia noteerata voitti 8-4. Kaikki kunnia Kirsti Leivolle, joka uskalsi sentään demariryhmässä äänestää tyhjää. Jouduin jääväämään itseni käsittelystä, sillä yksi muistutusten tekijöistä oli Vasemmistoliiton Turun kunnallisjärjestö, jonka kunnallistoimikunnassa olen jäsenenä. Lautakunnan sihteeri piti jääväystä tarpeellisena ja minä uskoin. Farssiahan käsittely oli eikä todellista kuuloa ollut päällä niillä osapuolilla jotka asiaa jyräävät vanhaan valtuustoon päätettäväksi. Puh.joht. Hellstenkin (sdp) sopersi sitä, ettei meillä mitään valtaa ole asiassa, vaan asian päättää valtuusto. Hohhoijaa. Hän itse oli jäävi (TOK:n hallituksessa).
Nyt on kuitenkin valoa tulossa taas asiaan eli keräys nimistä käynnistyy pikapuolin toriparkin saamiseksi kansanäänestykseen.
Tarkemmat tiedot keräyksestä saadaan piakkoin. Tähän voi sanoa, että NYT kaikki kynnelle kykenevät mukaan keräämään nimiä adressiin!

Palaan vielä eiliseen lautakuntamme, jonka lista oli taas eilen pitkä ja paksu. Puistokaavoitusta käsiteltiin mm. Rakuunapuistoon ja Luolavuoreen. Näissä kohdin tulos oli taas arvattavissa: 9-4.
Demarit ja kokoomus ajavat vastoin asukkaiden tahtoa puistoihin kerrostaloja. Perusteluina käytetään jonkinlaista pakkoa kaavoittaa lisää asuntoja keskustaan palveluiden äärelle. Pakkoa ei kuitenkaan ole vaan rakennusfirmat pyörittävät kaupunginsetiä mennen tullen postimerkkikaavoja rustaillen.
Seuraavan valtuuston täytyy ottaa tiukempi kanta tähän touhuun. Valtuuston tekemissä maankäyttösuunnitelmissa pitää pysyä eikä uhata kauniin kaupunkimme puistoisia asuinalueita suunnitteluvarauksia myöntämällä sinne sun tänne.
Aiheesta lisää: kts. turunsanomat.fi/kotimaa tai turku.fi/päätöksenteko/esityslistat

lauantai 1. marraskuuta 2008

Kansalaisaktivismia - ei taloja puistoihin!







Viime viikot ovat olleet kansalaisliikkeiden ja asukastapaamisten aikaa. Tiistaina 21.10. Hepokullan asukasdelegaatio (kuva) luovutti ympäristö -ja kaavoituslautakunnallemme adressin, jossa oli 1400 asukkaan nimi.
Asia oli tärkeä: Hepokullan puistoon ei saa kaavoittaa asuntoja. Puisto on tosi tärkeä lähiseudun asukkaille ja sitä käytetään aktiivisesti, sillä lähellä sijaitsevat vanhainkoti, päiväkoti jne. Kyse on siitä, että eräs rakennusliike on saanut sinne suunnitteluvarauksen ja alunperin kaavaillut taloja jopa kolmeen eri kohteeseen.
Kuulimme adressin luovutuksen jälkeen asemakaavapäälikkö Timo Hintsaselta, että nyt suunnitelmat käsittävät "enää" yhden kohdan puistosta, Liinahaan vanhainkodin läheisen metsätilan.
Tuen Hepokullan asukkaita ja toimin sen eteen, ettei rakentamista toteutettaisi.
Turussa on kaavoitettu kerrostaloja jopa kolmeksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Pulaa ei paikoista siis ole. Lama hidastanee rakentamisen tahtia joka tapauksessa ja siksi voidaan keskittyä jo olemassaoleviin, kaavoitettuihin alueisiin ja jättää puistot rauhaan.

Samasta aiheesta oli kysymys Vasaramäen koululla järjestetyssä tilaisuudessa (22.10.) Rakuunanpuistoon ollaan kaavoittamassa kerrostaloja. Täysin samoilla perusteilla kuin Hepokullassa, sielläkin asukkaat haluavat metsäisen puiston säilyvän heidän käytössään virkistysalueena. Metsää käyttävät päivittäin kaikenikäiset naapurit ja eritoten viereinen päiväkoti.
Olimme edellisen päivänä ymp.- ja kaav.lautakunnassa keskustelleet asiasta ja esittäneet, että suunnitelma hyllytettäisiin. Rakentamisen puolesta olivat kokoomus ja demarit. Heitä ei tilaisuudessa näkynyt vastaamassa asukkaiden kyselyihin. Liekö ollut kyseessä pelko äänien menettämisestä juuri ennen vaaleja.
Toivottavasti kansalaisaktivismi saa voiton asiassa ja kaavan valmistelu keskeytetään.