perjantai 26. joulukuuta 2008



Hyvää Uutta Vuotta!
t. Riikka, Jaakko, Hertta ja Napapiirin poro

maanantai 15. joulukuuta 2008

Lähikirjastot on säilytettävä

Asia on ajankohtainen vielä ennen joulua, sillä kulttuurilautakunta saa esityksen Martin ja Mikaelin kirjastojen lopettamisesta tämän viikon keskiviikkona pöydälleen.
Tunteet kuohuvat käyttäjien parissa siihen malliin, että asia ei etene ilman vastarintaa. Kansalaisjärjestöissä suunnitellaan jo mielenosoitusta kirjastojen puolesta. Nimiä on kerätty adressiin vuosien mittaan runsaasti ja homma tulee jatkumaan.
Hyvät päättäjät, älkää unohtako lapsia ja vanhuksia ennen joulua! Näiden kirjastojen suurin käyttäjäjoukko on alueen esikoulu- ja päiväkotiryhmät sekä alueen vanhempi väestö.
Nyt kun esitetään viralliselta taholta, että kirjastot olisivat auki myös sunnuntaisin, on Turun suunta palveluiden supistamisessa tasan väärä.

Tässä seuraavana on Turun Vasemmistoliiton kannanotto aiheesta.

(hyväksytty 17.11.2008)

Kauniit korulauseet saattelevat Turun kulttuurielämän ensi vuoteen. Satsauksia odotetaan kaupungilta ennen kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Suunta on toinen: budjetti pakottaa leikkauksiin.

Ensi vuoden leikkauslistalla ovat mitä todennäköisimmin vuorossa lähikirjastot Martti ja Mikael.

Lähikirjastojen sulkemisella palvelut alueilla huononevat. Etenkin päiväkodit, esikoulut, koululuokat ja vanhukset ovat lähikirjastojen käyttäjiä päivisin. Nämä ryhmät eivät voi kätevästi siirtyä pääkirjaston käyttäjiksi eli kirjastosta tulee saavuttamaton monille.

Kirjastot toimivat elävinä kulttuurikeskuksina ja tarjoavat kulttuuria läheisesti, ilman pääsymaksuja.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti valtuustossa 17.11.2008 pidetyssä talousarviokokouksessa lisäkirjausta siitä, että kattava kirjastoverkko on säilytettävä, mutta ei saanut kannatusta muilta ryhmiltä.

Tätäkö Kulttuuripääkaupunki haluaa?

Turun Vasemmistoliitto vaatii, että Martin ja Mikaelin kirjastojen sulkemisesta vuonna 2009 luovutaan.

Turku – sivistystä ja tekoja sen puolesta!

Taustatiedoksi:

Martin kirjaston palvelualueella asuu runsaasti vanhusväestöä. Alueella toimii neljä koulua ja kolme päiväkotia. Nämä käyttävät kirjastoa säännöllisesti. Kirjaston edessä on myös palvelulinjan pysäkki.

Mikaelin kirjaston läheisyydessä on kuusi kunnallista päiväkotia, kolme yksityistä päiväkotia, kolme koulua ja kaksi palvelutaloa.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Kaavoituspuuroa tarjolla jälleen

Kyllä on puuroa tarjolla ennen joulua. Eilen ympäristö- ja kaavoituslautakuntamme käsitteli mm. Itäisen Pitkänkadun 64 puutalojen kaavaa. Tuloksena oli minusta enemmistöpäätöksellä tehty, hymistelyillä maustettu puuro, josta mantelia voi vain hakea, turhaan.
Kaava hyväksyttiin äänin 9-4 demari-kokoomus-keskusta- äänillä, vastaan vasemmisto ja vihreät. Sen päätöksen myötä puutalot ko. osoitteesta puretaan ja tilalle tulee 5 krs. uusi rakennus. Päätösesityksessä huokuvat kauniit ajatukset palveluasumisesta. Todellisuudessa asiasta ei ole mitään varmuutta ja sosiaalitoimen kaavailut vanhus- tai vammaisasunnoista voivat jäädä toteutumatta.
Uusi kaava on hyvin tehokas eikä tällä suunnitelmalla ole haettu ainakaan viihtyisyyttä asumiseen. Kaunis ja vihreä pihapiiri peittyy uuden massiivisen rakennuksen alle lähes kokonaan.
Alunperin vuosia sitten kaavaa lähdettiin tarkistamaan pyörätien takia. Kummastusta aikoinaan asukkaissa herätti se, että milloinkas pyörätien rakentaminen on muuttunut talojen purkamisen syyksi. Tosiasiassa rakennusfirma halusi vain uuden kaavan hyvältä paikalta ja siihen kerrostaloja. Näin on nyt käymässä.
Vaihtoehtoinen esitys on ollut mukana käsittelyssä jo pitkään. Sen mukaan talot olisi säilytetty, korjattu ja myyty tai vuokrattu esimerkiksi perheasunnoiksi. Joni Holmroos, Puu ja Talo-yhdistyksemme aktiivi, teki ostotarjouksenkin taloista juuri vuosi sitten.
Hänen 200 000 € tarjoustaan ei ole viety eteenpäin.
Visio voisi olla tällainen:
parhaillan taloja nikkaroitaisiin kuntoon ja onnelliset uudet asukkaat odottaisivat kuumissaan pääsyä viihtyisään uuteen kotiin Martin puutaloalueelle. Kauniit talot ilahduttaisivat ohikulkijoita
ja pyöräilijät huristaisivat kaupungille talojen vierestä...
Näin ei ole. Jäämme odottamaan valtuuston päätöstä asiasta ja toivomme hartaasti vielä, että tuuli kääntyy.
Asiasta on juttua Turun Sanomissa tänään:

Julkaistu 10.12.2008 1:31:21

TS/Marttiina Sairanen
Nämä puutalot ovat väistymässä Turun Itäisen Pitkänkadun maisemista.

Vihreille ja Vasemmistoliitolle taas tappio kamppailussa

Itäinen Pitkäkatu 64:n puutalot häviämässä palvelukeskukselle

JARI HEINO

Itäinen Pitkäkatu 64:n kaavoittaminen Turun sosiaali- ja terveystoimen palvelukeskukseksi etenee porvarien ja Sdp:n yhteistyöllä. Iäkästä puutalomiljöötä puolustavat Vasemmistoliitto ja vihreät kärsivät tappion suojelusodan uusimmassa taistelussa tiistaina, kun Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunta hyväksyi esitetyn asemakaavamuutoksen.

Riikka Oksanen (vas) ja Elina Rantanen (vihr) esittivät ensin asian palauttamista uuteen valmisteluun. Ehdotus hävisi äänin 8-4. Sen jälkeen Vasemmistoliiton hylkyesitys kukistui numeroin 9-4. Ero johtuu siitä, että yksi Sdp:n edustajista oli pois palautusäänestyksestä.

Uusi keskus on korkeimmillaan viisikerroksinen. Rakennusoikeudeksi on merkitty 2 567 kerrosalaneliötä. Kivenhakkaajankadulta Purokadulle vedetään Kivenhakkaajanpolku, uusi pyörätie.

Keskuksen tieltä on väistymässä kolme asumatonta puutaloa, joista vanhimman hirsirakenne on 1880-luvulta. Kupittaankadun puoleinen talo vaurioitui tulipalossa kaksi vuotta sitten.

Tiedossa jo valituskiista

Vielä luonnosvaiheessa arvioitiin, että puutalojen paikalle nousisi dementikoille tarkoitettu pienryhmäkoti.

Sittemmin on selvinnyt, että asumistarpeita olisi myös vammaisilla. Turun sosiaalitoimenjohtaja Riitta Liuksa on lupaillut, että tarkempia ratkaisuja tehdään vuoden sisällä.

Kukaan ei vielä osaa sanoa, milloin rakennustyöt lähtisivät liikkeelle. Taloudellisen laskusuhdanteen lisäksi töitä voivat hidastaa myös Turulle tyypilliset kaavavalitukset. Turun kulttuuriympäristöyhdistys Puu ja Talo ry. on jo väläyttänyt valitusta, jos valtuusto hyväksyy asemakaavan.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Toriparkki adressi on luovutettu!

Hienoa turkulaiset! 12 879 nimeä tuli yhteensä toriparkkikansanäänestystä vaatineeseen adressiin.
Listat on viety kirjaamoon ja ne on luovutettu kaupunginvaltuustolle. Jos haluat tunnelmoida luovutuksesta lisää, katso Asko Mäen blogista kirjoitus http://askoilarimaki.blogspot.com/

Itselläni on pitänyt kiirettä viime viikon ajan ja nyt onkin aika alkaa saldoamaan menneitä tapahtumia.
Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan listalle kertyy koko ajan suuria ja pieniä merkittäviä asioita.
Välillä meinaa hengästyttää, kun yrittää ottaa kantaa siihen ja tähän asiaan.
Kävimme lautakuntakatselmuksella Linnanalueella viime tiistaina. Tekeillä on valtaisa osayleiskaava. sen keskeinen idea on saada satamasta Patterihakaan (suurinpiirtein) käsittävä alue tulevaisuudessa tehokkaampaan asumis- ja työpaikkakäyttöön. Tehokkuus perustuu siihen, että alue on nykyisellään hajanainen ja osittain toimimatonta ja huonokuntoista ei kenenkään maata.
vaihtoehdoista urban ja turva tehtiin lautakunnassa kompromissiehdotus ja se lienee ihan ok. Yksityiskohtaisiin sisältöihin ei kannata tässä vaiheessa pureutu, sillä kaava toteutunee kymmenien vuosien päästä.
Sen runko on ok siinä mielessä, että suuret ihmismäärät aiotaan sijoitella siten, että kulku alueelle olisi joukkoliikenne- ja kevytliikennepainotteinen.
Me vasurit lisäsimme listaan toivomuksen Rettigin vanhan tupakkatehtaan säilyttämisestä sekä mm. sen ettei typerää pilvenpiirtäjää laitettaisi kaavaan. Ekologisesti huonoa suunnittelua tuollainen energiasyöppö 35 kerroksinen rakennus, sanon minä.
Ensi viikon lautakuntalistalla on kansallinen kaupunkipuisto- hankkeen lausunnot ja siinä riittää purtavaa pienempien asioiden oheen.
Itäinen Pitkäkatu 64 on taas purkulistalla ja siihen tulemme tekemään vaihtoehtoisen esityksen.
onneksi on Vipun pikkujoulujuhla tässä välissä lauantaina. Täytyy muistaa rentoutuakin välillä , ettei huumorintaju katoa. Hip hei tonttu-ukot ... ja kilikellot kans.