Joululomaa odotellessa

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta on myös ahkeroinut koko syksyn ja jäjellä on huomenna tämän vuoden viimeinen kokous.
Sinne on kasattu tärkeitä päätöksiä ja vanhan kaavan mukaan hommat aiotaan purkittaa kiireellä vedoten alkavaan lomaan. Torin kulman kaava herättää kummastusta ja eripuraa taas. Kaavahan tuli takaisin jo kerran hallinto-oikeudesta, koska suojelullisia arvoja ei oltu edellisessä valtuuston hyväksymässä kaavassa huomioitu tarpeeksi. Nyt taas Vihannon setä ajaa supertehokasta (tehokkuus yli kuusi, kun normaalit on kahden paikkeilla) kaavaa läpi, eikä se kunnioita miljöötä aiempaa kaavaa enempää. Olen maltillisen version kannalla.
Toinen iso kaava on Kirkkotien kaava, jossa jälleen kerran halutaan laittaa iso alue kaavallisen tehokkuuden ehdoilla uusiksi. Uhkana on vanhan pyörätehtaan poistuminen kuvioista. Siellähän toimiin Ekotori, Emmaus jne.
Näiden kohtalo on vaakalaudalla, uudet tilat olisi löydettävä, jos talo puretaan.
Teimme joku vuosi sitten kaavaehdotuksen, jossa ko. rakennus säilytettiin ja nyt taas aloitetaan alusta. Voih. En näe aluetta hyvänä asuinalueena, vaan toimisto- tai muuna alueena. Moottoritie rajoittaa asumisen laatua tässä kohtaa.

Näitä ja muita mukavia joulunalusajatuksia huomenna.

Blogiini tulee lähiaikoina vielä raporttia lautakunnan syksyiseltä opintomatkalta, kiinnostavalta Moskovan matkaltamme ja muita sattumia.

Päivitän blogia tästä eteenpäin ahkerammin. Hyvä uudenvuodenlupaus. Kertakaikkiaan.

Valmista tulee

Onpa aika kirjoittaa blogiin kuulumisia.
Olen häärinyt koko syksyn Kulttuuriolohuone Marttiin- hankkeessa kts. kuva kahvilasta,osoite: Stålarminkatu 3.
Siinä sivussa sain kunnialla päätökseen lokakuussa Urbaani kylä-hankkeen Varissuolla.
Pajan töitä tullaan laittamaan esille ensi vuonna Varissuolle. Olen tästä hyvin iloinen.Kaupungin kiinteistötoimen puolelta vastaannotto on ollut hyvin kannustavaa. Oikeat ihmiset ja oikeat kemiat saavat hyvää aikaiseksi.

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta on myös ahkeroinut koko syksyn ja jäjellä on huomenna tämän vuoden viimeinen kokous.
Sinne on kasattu tärkeitä päätöksiä ja vanhan kaavan mukaan hommat aiotaan purkittaa kiireellä vedoten alkavaan lomaan. Torin kulman kaava herättää kummastusta ja eripuraa taas. Kaavahan tuli takaisin jo kerran hallinto-oikeudesta, koska suojelullisia arvoja ei oltu edellisessä valtuuston hyväksymässä kaavassa huomioitu tarpeeksi. Nyt taas Vihannon setä ajaa supertehokasta (tehokkuus yli kuusi, kun normaalit on kahden paikkeilla) kaavaa läpi, eikä se kunnioita miljöötä aiempaa kaavaa enempää. Olen maltillisen version kannalla.
Toinen iso kaava on Kirkkotien kaava, jossa jälleen kerran halutaan laittaa iso alue kaavallisen tehokkuuden ehdoilla uusiksi. Uhkana on vanhan pyörätehtaan poistuminen kuvioista. Siellähän toimiin Ekotori, Emmaus jne.
Näiden kohtalo on vaakalaudalla, uudet tilat olisi löydettävä, jos talo puretaan.
Teimme joku vuosi sitten kaavaehdotuksen, jossa ko. rakennus säilytettiin ja nyt taas aloitetaan alusta. Voih. En näe aluetta hyvänä asuinalueena, vaan toimisto- tai muuna alueena. Moottoritie rajoittaa asumisen laatua tässä kohtaa.

Näitä ja muita mukavia joulunalusajatuksia huomenna.

Blogiini tulee lähiaikoina vielä raporttia lautakunnan syksyiseltä opintomatkalta, kiinnostavalta Moskovan matkaltamme ja muita sattumia.
Päivitän blogia tästä eteenpäin ahkerammin. Hyvä uudenvuodenlupaus. Kertakaikkiaan.

Pakko on taas purkaa päätään, hyvässä mielessä nimittäin.
Pajatoimintamme yhteisöhankkeena nimeltään Urbaani kylä on elokuuhun asti tauolla. Ilahduin kovin oheisen HS-artikkelin teksteistä. Juuri tätä kaupunkitilan parannusta taiteen keinoin olemme tehneet Varissuolle koko talven. Nyt syksyllä olisi tarkoitus jatkaa vielä pajailua elo-syyskuu ja saada valmiita töitä esille lähiön kurjiin paikkoihin (rumat betoniseinät, alikulut yms.). Varissuolaisten asukkaiden kanssa värkkäämiämme kierrätys-, itetaideteoksia löytyy, pihajuhlistamme 8.8 osoitteessa Itäinen Pitkäkatu 70

IHMISTEN KAUPUNKI 6/10
Taidetta tarvitaan elävöittämään kaupunkia
Yhteisen kaupunkitilan seinäpinnat ovat nykyisin yksityisten, kaupallisten tahojen hallinnassa.

16.7.2010 3:00
A A

Johanna Ruohonen Kirjoittaja valmistelee Turun yliopistossa väitöskirjaa suomalaisesta julkisesta taiteesta.

Helsingin Suvilahdessa avattiin kesällä 2009 kaupungin ensimmäinen graffitiseinä. Tämä oli kaupungilta tervetullut avaus Stop töhryille -kampanjan edustaman kymmenvuotisen nollatoleranssin jälkeen.

Suositulle seinälle myönnettiin Helsingin kulttuuriteko -palkinto. Se ei kuitenkaan herättänyt varauksetonta ihailua: etenkin Helsingin kaupungin rakennusvirasto oli huolissaan siitä, että graffitiseinä lisäisi "töhrintää" muualla.

Graffitin suurin ongelma on sen vastakulttuurisuudessa: sitä ei pidetä taiteena, koska tekijöillä ei ole institutionaalista taidekoulutusta, eikä julkisena, koska se ei ole minkään julkisen tahon tuottamaa. Stop töhryille -kampanja juurrutti osaltaan negatiivisia mielikuvia graffiteista töhryinä ja graffitimaalareista vandaaleina.

Kysymys luvattomasta taiteesta ei tietenkään ole ongelmaton: kuka tahansa tekemässä mitä tahansa missä tahansa ei ole tie viihtyisään kaupunkiympäristöön, mutta sellaiseen ei johda myöskään kaupungin hysteerinen siivoaminen.

Suvilahden graffitiseinä avataan jälleen huomenna. Myös esimerkiksi meluaidat, alikulkutunnelit ja sähkökaapit tarjoaisivat nykyisessä harmaudessaan hyvän alustan katutaiteelle.

Graffitien osittainen salliminen tuskin poistaisi niitä täysin muualta, mutta niin ei käynyt nollatoleranssinkaan aikana. Mielekkäämpää olisi asettua vuoropuheluun myös tämän taidemuodon harrastajien kanssa.

Kaupunkitilan maalaustaide on Suomessa kaiken kaikkiaan ongelmallinen asia, ja taiteilijoilta ulkotiloihin tilatut teokset ovat harvassa. Esimerkiksi Helsingissä suurikokoiset seinämaalaukset ovat lähes yksinomaan mainoksia.

Myöskään yhteisöllinen seinämaalaustaide, joka on saavuttanut Yhdysvalloissa huomattavan aseman, ei ole saanut merkittävää jalansijaa katutaiteelle kielteisessä ympäristössä. Nimensä mukaisesti jonkin yhteisön, joko taiteilijan johdolla tai ilman, toteuttama taide pyrkii usein antamaan näkyvyyttä marginaalissa eläville ryhmille ja lisäämään kotiseutuylpeyttä.

Taideprojektit antavat asukkaille mahdollisuuden osallistua aktiivisesti lähiympäristönsä määrittelemiseen, mikä saa heidät osaltaan tuntemaan kaupungin omakseen. Seinämaalausprojekteja on myös valjastettu laittomien maalausten torjumiseen.

Suomen ilmastossa maalauksen säilyttäminen ulkotiloissa on toki haastavaa, mutta teoksia voi huoltaa.

Ikuisia maalaukset eivät ole, joten ne voitaisiin ylipäätään määritellä tilapäisiksi. Tilapäisyys saattaisi myös mahdollistaa rohkeampia taiteellisia kokeiluja.

Usein julkisista maalauksista puhuttaessa herää kysymys kaupunkitilan "siisteydestä". Jos kaupunkikuvaamme sopivat kerrostalon päädyn kokoiset mainosmaalaukset ja -lakanat, niin miksei siihen sopisi myös maalaustaide?

Ei ole yhdentekevää, miltä kaupunki näyttää. Kaupunkitila määrittelee kaupunkilaisten toiminnan mahdollisuuksia. Taideteoksista muodostuu kaupungeissa usein huomion keskipisteitä. Turistit valokuvauttavat itseään teosten edessä – usein kiinnostumatta lainkaan siitä, kenen muistomerkin äärelle he ovat pysähtyneet. Julkisten taideteosten ympäristöistä syntyy tapaamis- ja ajanviettopaikkoja.

Millaisen kuvan julkinen taide suomalaisista kaupungeista sitten antaa: suvaitsevan ja eloisan vai pois sulkevan ja vakavan? Entä millaisen tunteen haluaisimme kaupunkimme herättävän?

Helsingin kaupungin uusimpiin julkisiin taideteoksiin lukeutuva Villu Jaanisoon jättimäinen, autonrenkaista tehty gorilla osoittaa totuttua keveämpää otetta julkiseen taiteeseen. Se ei kuitenkaan sijaitse kaupungin arvostetuimmalla alueella, ydinkeskustassa, vaan Viikin kampusalueella, vapaamielisenä pidetyssä yliopistoympäristössä.

Kaupunkien ydinkeskustoihin on tyypillisesti sijoitettu arvostetuimpien kansallisten sankareiden muistomerkit. Jättigorillakin saisi täysin toisenlaisen tulkintaympäristön esimerkiksi Esplanadin puistossa tai Eduskuntatalon läheisyydessä.

Näkyvimmin kaupunkikeskustojen visuaalista ilmettä hallitsevat mainokset, mikä hyväksytään yleensä ilman suurta vastustusta. Mainoskampanjoiden sisällön valvonta on pääosin yksityisillä yrityksillä: mainosalustoja pystyttävä yritys saa valikoida mainokset. Keskuskauppakamarin alaisuudessa toimiva mainonnan eettinen neuvosto antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta, mutta sen lausunnot eivät sido mainostajia.

Kaupunkitila on siis näkyviltä pinnoiltaan vahvasti yksityisten, kaupallisten tahojen hallinnassa. Kaupunki määrittyy ostospaikaksi ja kaupunkilainen kuluttajaksi. Emme kai halua, että tämä on kaupungin ainoa ulottuvuus?

Julkinen taide ja mainokset tulevat elinpiiriimme tahtomattamme, ja niitä on vaikea ohittaa. Etenkin yhteiseen tilaan tuotu taide herättää usein julkista keskustelua ja voimakkaita mielipiteitä – ja hyvä niin. Keskustelun herättäminen ja yhteiskunnallisten epäkohtien osoittaminen voisikin olla yksi taiteen ulottuvuuksista myös julkisessa tilassa.

Virallinen ja epävirallinen julkinen taide voisivat avata uusia näkökulmia kaupunkiin. Kaupunkilaisten omasta aktiivisuudesta syntyviä hankkeita pitäisi tukea ja antaa katutaiteelle uusia toimintamahdollisuuksia. Monimuotoisen taiteen salliminen julkisessa tilassa tukisi kaupunkitilan aktiivista käyttöä sekä tekisi näkyväksi ja mahdollistaisi erilaisia tapoja olla ja elää kaupungissa.

Konevajaus

Paljon on vettä virrannut Myllysillan alla sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin blogiani. syynä on se, että kesällä ostettu läppärimme lopetti toimintansa melkoisen lopullisesti kuukausi sitten. Kiitos Gigantin eli ei kiitos.
Asiaa blogiin riittäisi kyllä vaikka huru mycket, mutta naapurin koneella tulee toimitettua vain perusasioita.facebookissa käyn pikaisesti kkurkkimassa muitten kuulumisia, mutta muuta ei paljon kerkiä.

Haluan lyhyesti muistuttaa ja mainostaa ensi viikon KIRJAvaa puistotapahtumaa Martissa (Stålarminkatu 3) la 15.5. klo 12-18 + klubit Huugossa ja Kulma-baarissa.
Facebookissa on tapahtumasta mainos ja lisätietoa löytyy Kulttuuriolohuone Marttiin!- tai Kulttuuriyhdistys Ida ry- ryhmistä.
Siellä nähdään!

Penniless people of Turku

Joka päivä Turussa käydään edelleen keskustelua Myllysillasta ja sen kohtalosta. Mitä nyt David B. vaimoineen sekoittelee mediapakkaa välillä.
Ensimmäiseksi kun joitakin viikkoja sitten kuulin Myllysillan hajoamisesta ajattelin, että nyt päästään ainakin nk. Pennisillan suunnittelusta eroon, koska rahat tarvitaan tärkeämpään kohteeseen.
Tein aloitteen viime tiistaina 14.3. ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa siitä, että nk. Pennisillan valmistelu keskeytetään ja kaupungin siihen varaamat resurssit siirretään Myllysillan suunnitteluun ja rakentamiseen. Reaktiona kokouksessa aloitteeseen oli ryöppy vinoilevia kommentteja demari-kokoomusveljeskunnalta. Näissä kommenteissa vähäteltiin Myllysillan korjauskuluja, koska ne rahat tulevat kaupungin omasta nk.varmuusrahastosta. Kyllä kai nekin rahat jossain ovat silti tallessa ja niillä on muutakin käyttöä vaikeina aikoina.
Mitä tulee nk. Pennisiltaan on minusta nurinkurista (ja siis turkulaista) päätöksentekoa kilpailuttaa sillan ulkonäkö nyt kun kaava ei ole valmis. On olemassa ainoastaan kaupunginhallituksen päätös mahdollisesta sijoituspaikasta. Tiedämme kuitenkin sen, että kyseinen kansallismaisema tulee puhuttamaan vielä sen verran, ettei kaava todennäköisesti mene ihan noin vain läpi. Jos kaava myöhemmin siis kaatuu, pitää suunnittelu mahdolliseen toiseen paikkaan aloittaa alusta. Hyväksytty siltasuunnitelma ei välttämättä sovi mahdolliseen uuteen paikkaan.

Hyviä yleisötilaisuuksi riittää lähes joka päivälle.
Viime launantaina oli hieno tilaisuus Koulu-ravintolassa aiheena kirjastojen kohtalo. Suomen kirjastoseuran edustaja alusti hyvin siitä mikä merkitys kirjastoilla on kuntalaisille, kaiken ikäisille. Keskusteluun oli pyydetty kommentit Pekka Ruolalta (ex-kulttuurilautakunnan puh.joht.) ja Kirsti Saksalta (ex-kirjastopäällikkö). Selityksiä, taloudellisia, tuli edelleen runsaasti sille miksi kirjastot ovat muutosten kourissa ja varsinkin lähikirjastoja supistetaan. On totta, että kirjastojen tehtävät muuttuvat, mutta kulttuurisekstorin säästöt alkavat olla jo hälyyttäviä. Muilla kuntasekstoreilla ei varmasti eletä koko ajan niin suurten uhkakuvien kourissa. Tai eletään, mutta kulttuuripuoli on jo tehnyt suuria säästöjä ja ansaitsisi hengähdystauon.
Älyttömän kiinnostavaa kaiken talouskurjuuden keskellä oli kuulla se, että nykyisen kirjastotoimenjohtajan Näätsaaren on kuultu lupailevan, että kaupunginosaamme Marttiin ollaan laittamassa uudelleen pientä sivukirjastoa. Olisikohan meidän puuhaama Kulttuuriolohuone saamassa leikkikaverin Marttiin. Jee.
Kannattaa seurata Pro Kirjaston sivuja ja lukea raporttia ko. tilaisuudesta: prokirjasto.blogspot.com

Juttu Tylkkärissä

Olimme joku viikko sitten Kaarinan kanssa Turun Yloppilaslehden haastattelussa joka käsitteli Ida ry:n Kulttuuriolohuone Marttiin!- hanketta, Turun kulttuuripolitiikkaa ja joidenkin kirjastojen lakkauttamista. Tässä on ko. juttu valmiina linkkinä luettavaksi.
En ollut tekstiin aivan tyytyväinen siltä osin, että Pro Kirjasto-liike on oma juttunsa ja hieno sellainen, mutta tekstiin tuli (korjauspyynnöstä huolimatta) sellainen kohta jossa VOI tulkita meidän patsastelevan paremmuuttamme suhteessa johonkin.
Pidetään pullat erikseen uunissa ja toivotaan parasta kaikille hyville kulttuuripyrkimyksille tässä kummallisessa kaupungissa.
http://www.tylkkari.fi/kulttuuri/vain-kuolleen-ruumiini-yli

Kulttuuriolohuonetta odotellessa

Olemme touhunneet kovasti Kulttuuriolohuone Marttiin!-asian kanssa. Vääntöä luvista ja muista detaljeista riittää vielä, mutta toivottavasti toukokuuksi kaikki on valmiina. Urhonlinnan tila on mitä loistavin ko. toimintaan ja sormet syyhyävät jo päästä tositoimiin.
No, katsotaan taas tämäkin viikko.
Lähden Jyväskylään isää tapaamaan, sillä lautakunta pitää hiihtolomaa. Se tekee kyllä pienelle päälleni hyvää. Kunnallispolitiikka on varsin kuluttavaa.

Kepeät lumet

Tulipa käytyä Pietarissa tammikuussa Työtuvaksen järjestämällä matkalla. Mukana oli monenlaisia ihmisiä ja tutustuin uusiin mukaviin turkulaisiin. Matka oli antoisa, vaikkakin lyhyt ja sen virkistämänä voi taas puurtaa siellä sun täällä.

Flunssan kourissa otin aikaa blogatakseni hieman.
Liityin juuri facebookissa ryhmään "Pelastetaan Turku kuntalaisille".Ja sehän sopii.
Sitä tässä on yritetty kokoajan tänäkin vuonna.
Taidan alkaa kutsua itseäni marginaalipuuhanaiseksi. Turun Ylioppilaslehti haastatteli minua ja Kaarinaa aiheesta Kulttuuriolohuone Marttiin!. Tuli siinä sitten purettua Turun kulttuuripalvelujen tilaa ja kirjastoasiaa kunnolla. Selvitimme sitä mikä meitä kahta ajaa tekemään tällaisia tekoja eli perustamaan vaihtoehtoista kirjastoa ja selvähän se on: turkulainen kunnallispolitiikka. Säästetään muka lähikirjastojen tilavuokrissa lakkauttamalla niitä, mutta toisaalla sijoitetaan kirsikkapuihin (ympäristö- ja kaavoituslautakunta keräsi itselleen pisteitä, en tykänny). Ei ole linjassa se mitä turkulaiset peruspalvelut ja kansalaisten toiveet omalta kunnalta tarkoittavat.

Olen tsempannut suuren Lähiö-hankkeen kanssa viime viikot ja tulosta tulee toivottavasti jo keväällä. Byrokraatit uhkaavat toisaalla niellä hankkeen omaan taskuunsa, mutta siinäpä ei taida olla mitään uutta meikäläiselle. Ei viitsi marista tästä enempää, mutta kyllä hyvän hankkeen ideoinnin ja rahanhaun toivoisi hyödyntävän sitä joka sen pohjatyön tekee.

Dizain-paja jatkaa torstaisin Varissuolla Majanummella ja näyttely asukkaiden töistä on Varissuon kirjastossa 15.2. asti esillä kts. kaup.kirjaston tapahtumat.

Kepeät lumet, sano tämä tyttö kun keväthangessa kahlas.