torstai 25. helmikuuta 2010

Juttu Tylkkärissä


Olimme joku viikko sitten Kaarinan kanssa Turun Yloppilaslehden haastattelussa joka käsitteli Ida ry:n Kulttuuriolohuone Marttiin!- hanketta, Turun kulttuuripolitiikkaa ja joidenkin kirjastojen lakkauttamista. Tässä on ko. juttu valmiina linkkinä luettavaksi.
En ollut tekstiin aivan tyytyväinen siltä osin, että Pro Kirjasto-liike on oma juttunsa ja hieno sellainen, mutta tekstiin tuli (korjauspyynnöstä huolimatta) sellainen kohta jossa VOI tulkita meidän patsastelevan paremmuuttamme suhteessa johonkin.
Pidetään pullat erikseen uunissa ja toivotaan parasta kaikille hyville kulttuuripyrkimyksille tässä kummallisessa kaupungissa.
http://www.tylkkari.fi/kulttuuri/vain-kuolleen-ruumiini-yli

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kulttuuriolohuonetta odotellessa

Olemme touhunneet kovasti Kulttuuriolohuone Marttiin!-asian kanssa. Vääntöä luvista ja muista detaljeista riittää vielä, mutta toivottavasti toukokuuksi kaikki on valmiina. Urhonlinnan tila on mitä loistavin ko. toimintaan ja sormet syyhyävät jo päästä tositoimiin.
No, katsotaan taas tämäkin viikko.
Lähden Jyväskylään isää tapaamaan, sillä lautakunta pitää hiihtolomaa. Se tekee kyllä pienelle päälleni hyvää. Kunnallispolitiikka on varsin kuluttavaa.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Kepeät lumet


Tulipa käytyä Pietarissa tammikuussa Työtuvaksen järjestämällä matkalla. Mukana oli monenlaisia ihmisiä ja tutustuin uusiin mukaviin turkulaisiin. Matka oli antoisa, vaikkakin lyhyt ja sen virkistämänä voi taas puurtaa siellä sun täällä.

Flunssan kourissa otin aikaa blogatakseni hieman.
Liityin juuri facebookissa ryhmään "Pelastetaan Turku kuntalaisille".Ja sehän sopii.
Sitä tässä on yritetty kokoajan tänäkin vuonna.
Taidan alkaa kutsua itseäni marginaalipuuhanaiseksi. Turun Ylioppilaslehti haastatteli minua ja Kaarinaa aiheesta Kulttuuriolohuone Marttiin!. Tuli siinä sitten purettua Turun kulttuuripalvelujen tilaa ja kirjastoasiaa kunnolla. Selvitimme sitä mikä meitä kahta ajaa tekemään tällaisia tekoja eli perustamaan vaihtoehtoista kirjastoa ja selvähän se on: turkulainen kunnallispolitiikka. Säästetään muka lähikirjastojen tilavuokrissa lakkauttamalla niitä, mutta toisaalla sijoitetaan kirsikkapuihin (ympäristö- ja kaavoituslautakunta keräsi itselleen pisteitä, en tykänny). Ei ole linjassa se mitä turkulaiset peruspalvelut ja kansalaisten toiveet omalta kunnalta tarkoittavat.

Olen tsempannut suuren Lähiö-hankkeen kanssa viime viikot ja tulosta tulee toivottavasti jo keväällä. Byrokraatit uhkaavat toisaalla niellä hankkeen omaan taskuunsa, mutta siinäpä ei taida olla mitään uutta meikäläiselle. Ei viitsi marista tästä enempää, mutta kyllä hyvän hankkeen ideoinnin ja rahanhaun toivoisi hyödyntävän sitä joka sen pohjatyön tekee.

Dizain-paja jatkaa torstaisin Varissuolla Majanummella ja näyttely asukkaiden töistä on Varissuon kirjastossa 15.2. asti esillä kts. kaup.kirjaston tapahtumat.

Kepeät lumet, sano tämä tyttö kun keväthangessa kahlas.