tiistai 29. joulukuuta 2009

Valojuhlaa


Viime syksyn Dizain-pajat päättyivät ennen joulua ja nyt vietämme jouulomaa. Saimme sovittua Varissuon kirjaston kanssa siitä, että pajalla valmistettu yhteisteos pääsee sinne näytille 14.1. alkaen. Jee. Oli nimittäin sääli rakentaa ja laittaa teos vain yhtä iltaa varten esille. Tässä ohessa on kuva vailaistusta työstä. Nimesimme sen Naamapuuksi kuultuamme lasten kommentteja naamoista Valojuhlassa 5.12.09
Hyvää Uutta Vuotta!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Ja on niin hommat paketissa

Eilinen lautakunta siunasi isoja asioita kuten Maaria-Ilmarisen alueen ulkoilureitistösuunnitelman. Se liittyy samaisen alueen osayleiskaavaan jota jatkokäsittelemme ensi vuoden puolella.
Eilisessä kokouksessa Ratapihankadun puutalot saivat purkua tarkoittavan päätöksen kuten uumoilinkin. Kaksi Vihreää ystävää puolsi palautusehdotustamme, mutta eihän se tietty riittänyt. Kuuloille korville meni perustelumme.

Nyt alkoi joululoma näissä asioissa ja voin käydä tutkimaan eilisessä lautakunnan pikkujouluissa annettuja lahjakirjoja. Mielenkiintoisia Turku- aiheisia opuksia kuten turkulaisten asuinkerrostalojen portaikot, tutkielma taiteesta niissä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Puutaloja puolustamaan jälleen

Vanha vainooja eli kaavoittaja uhkaa taas puutaloja Ratapihankadun ja Brahenkadun kulmassa. Kaavaehdotus tuo kahden puutalon tilalle kerrostaloja lähinnä toimistokäyttöön. Nk. Partiokeskuksen kaavaa on väännetty kohta kymmenisen vuotta. Olen ollut ko. asiaa käsittelemässä jo kahdessa aiemmassa lautakunnassa. Tuolloin jo kaavan tarkoituksena oli tehokkuuden lisääminen ja kaupunkikuvan eheyttäminen (virallisesti sanottuna). En itse ole nähnyt mitäänn pakottavaa tarvetta toimistotilarakentamiselle keskustaan, vaan toivoisin kaupungin omistamien puutalojen säilyvän ja niiden pääsevän remontointilistalle. Tilat voitaisin kunnostaa asunmis- ja/tai kulttuurikäyttöön. Kaavan valmistelussa vedotaan jatkuvasti siihen, että puutalot ovat huonossa kunnossa. Rakennustarkastaja Tom Mattson totesi lautakunnassa joku vuosi sitten, että puutalot ovat korjauskelpoisia. Kävin itse joku vuosi sitten toteamassa näiden rakennusten olevan mitä mainioimmat säilytettäväksi tuleville polville ja koristukseksi ankeaan ratamaisemaan. Kulttuuriväki oli vallannut talot ja esitteli sisätiloja meille kiinnostuneille. Kyllä oli komiat hirsiseinäiset huoneet ja mitkä kakluunit!
Tulemme Heikki Talvitien kanssa esittämään ensi viikon lautakunnassa muutosesityksenä sitä, että talot säästetään. Valitettavasti näyttää siltä, etteivät vihreätkään tue meitä tässä asiassa. Huokaus.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Miekkariin eli Aamukahville maanantaina

Turun toriparkki on aina vaan ajankohtainen. Pekka Helminen kysyy tänään artikkelissaan Kansas newseissä (Kansan Uutiset, nettilehtenä)sitä miksei Turku jo luovu toriparkkihössötyksestään Oulun lailla.http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/2059772.html
Sitä me kaikki ihmettelemme. Päästäisiinpä eteenpäin torin kunnostuksessa ja keskustan kehittämisessä autottomana.

Ajankohtainen kunnallispoliittinen kysymys on myös maanantaina valtuustossa TAAS listalla eli kaupungin omistamien vuokra-asuntojen myynti. Listalla on 450 kpl myytäviä asuntoja. Ennen vaaleja mielenosoituksien avulla tiettyjen vuokratalojen myynti saatiin estettyä ja demaritkin lupasivat vaalien alla olla myymättä niitä. Nyt vuokratalot on vaihdettu vapaarahoitteisiin yksittäiskohteisiin. Henkilökohtaisestikin pelottaa, sillä asumme mukavassa kaupungin vuokrapuutalossa.
Vasemmistoliiton valtuutetut ovat asettaneet myynnin ehdottomasti boikottiin.

Mennään puhaltamaan myrskyä muillekin valtuutetuille. Kunta olemme me.
Maanantaina 30.11. asukastoiminta järjestää miekkarin budjettivaltuuston edessä klo 9.30 ja tarjoaa kahvit. Be there!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Paikalliset isot asiat

Poistun huomenna kotikaupunkiini Jyväskylään muutamaksi päiväksi hoitelemaan vanhan isäni asioita. Palveluasumista ja sen kiemuroita keskisuomalaisittain on siis tiedossa. Mukavaa viettää vanhoilla nurkilla aikaa ja tavata pitkästä aikaa muitakin lähisukulaisia.
Tiistain lautakunta jää väliin, mutta onneksi Elisa, varajäseneni, on luvannut olla paikalla. Lautakunnassa kiehuu pari kiperää kaavajuttua ja ne saanevat ratkaisunsa tiistaina. Lautakunta menee ennen kokousta katselmukseen Kähärintielle, jossa naapurusto ei ole lainkaan innostunut erään tontinomistajan uusista suunnitelmista. Pienelle tontille aiotaan rakentaa useampi talo ja niihin useita asuntoja. Tämän alueen ihmiset vielä ymmärtävät, mutta tunnelmaa kiihdyttää massiivisen suunnitelman sisältävät autopaikat, niiden louhinta kallioon ja sisäänkäynnin laittaminen Kähärintielle. Toivon mukaan joku parempi ja kohtuumittakaavaavainen suunnitelma löytyy kokoukseen, sillä useita kymmeniä kriittisä mielipiteitä kirvoittanut kaavaluonnos saa nuhteita myös museokeskukselta. Näin suuri rakennusmassa ei sovi vanhaan miljööseen, hekin sanovat.
Toinen vääntö syntyy varmaan suunnitteluvarausanomuksesta rakentaa urheiluhalli hotelli Caribian viereen Nummen kaupunginosaan. Suunnitteluvarausanomukset ovat rakennusfirmojen ja muiden yksityisten rakentajien hankkeita joilla valmistellaan tulevaa kaavaa. Näiden tulisi olla mm. innovatiivisia. No sitä tässä varmaankin on, mutta muilta osin asiaan liittyy kaikenlaista setvittävää. Lautakunta saanee tästä kunnon selvityksen ja asia voidaan sen jälkeen päättää ilman kiirehtimistä.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Tapahtumia ja sattumuksia

Tämän viikon pohdinnoissa tuttavapiirissäni ovat olleet pinnalla kaupunkimme rakennettu ympäristö ja kauniit asiat. Raunistulan kaavavalitus, jonka olimme Viherpunaisen vasemmisto ry:n nimissä tehneet, sai hylyn hallinto-oikeudessa. Surku Barkerin teollisuusalueen ja eräänkin kauniin,vanhan kerrostalon Virusmäentiellä.
Samoin kävi Puu ja Talo ry:n tekemälle valitukselle Itäinen Pitkäkatu 64:n kaavasta. Puutalojen vastustajat taputtavat käsiään sille, että kaava mahdollistaa kerrostalot tilalle. Perusteluna on, että palveluasumista tulossa tilalle.Ja pyörätie. Tämä on niin tätä. Ensin tyhjennetään talot ja seisotetaan niitä tyhjillään vuosikausia. Sitten alkaa surkuttelu niiden ympäristöhaitoista ja niiden kuntoon vedoten ajetaan uutta purkukaavaa. Näissäkin taloissa asui vuosia sitten onnellisia puutaloihmisiä ja heillä olisi ollut oikeus jatkaa asumistaan kauniissa pihapiirissä, jos kaupunki vain kunnioittaisi heidän toiveitaan.Vaihteeksi. Pateettista mutta totta.
Kaavoitusta ohjaa tehokkuus ja sitä puoltaa raha. Sitäpä se on. Katsotaan kuinka jatkossa käy.
Tänään pihallamme hääri jos jonkinlaista puuhanaista ja -miestä puita karsimassa ja lehtiä puhaltelemassa. Mukavaa, sillä siitä tuli sellainen olo, että joku kuitenkin arvostaa puutalojen kuntoa ja toimii niiden puolesta arjessa.
On urbaani legenda, että puutalot on aina huonossa kunnossa. Niitä voi aina huoltaa, ne on sen arvoisia.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Palvelua busseilla

Tämän päivän y-k lautakunta käsittelee mm. ongelmaa nimeltä jätteenpolttolaitos.
Onneksi Wellu tulee kertomaan meidän ryhmälle ennen kokousta mitä hän miettii ennen jätteenpolttoliikelaitoksen johtokuntaa asiasta.
Oma aloitteeni käsitellään lautakunnasa tänään. Asia ei ole varsin suuri mutta merkittävä monille. Esitin aloitteessani, että palvelubussien pysäkki olisi pääkirjaston edustalla. Vastaus on kielteinen ja syynä ovat vaikeat pysäköinti yms. olosuhteet Linnankadulla.
No, onneksi huomasin jutella kuljettajaystäväni Ekin kanssa asiasta ja hommahan tuntuikin selviävän ilman mitään erityistoimenpiteitä.Palvelubussit P1 ja P2 kulkevatkin jo sitä kautta. Tieto tästä löytyi myös listan esittelystä, mutta vaatimatonta kansaa kun olemme, esittelijä ei korostanut asian luonnollista ratkaisua.
Kuskit, kirjastoväki ja muut informoimaan kuntalaisia siitä, että palvelubussin saa pyytämällä pysähtymään vanhan pääkirjaston edustalla ja siitä itse kukin löytää tiensä joko taka- tai etukautta kirjastoon sisälle, ramppia myöden, jos haluaa.
Kätevääkö, en tiedä.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Uuden pajan alku sai huomiota - på svenska

Eilen pidimme lehdistöinfoa Majanummen toimitalolla Urbaani kylä-hankkeen tiimoilta. Se on yksi EU:n Yhteisöhankkeet10 hankkeista ja käynnistyy pian Varissuolla. Ohjaajana toimii kuvataiteilija ja ystäväni Milla Broman,sisällön suunnittelijana minä ite.

Tässä hanketta esittelee Åbo Underrättelse 9.10.09 nettilehdessään:
www.abounderrattelse.fi


Kuva löytyy nettilehdestä.
Foto: Johan Backas

Kråkkärret piffas upp Invånarna får själva planera och skapa konstverk som ska öka trivseln.

FAKTA Urbaani kylä Egentliga Finlands förbund och Åbo stad finansierar projektet med hjälp av Hävkraft från EU-pengar.
Är ett av 13 samhällsprojekt som startade runt om i Åbo fr.o.m. augusti och pågår i ett år.
Invånare i Kråkkärret kan själva planera och förverkliga sina idéer om hur stadsdelen piffas upp. Kråkkärret ska göras trevligare med hjälp av konstverk. Det är målet för projektet Urbaani kylä som kör i gång om några veckor i Kråkkärrets aktivitetshus.
Planeraren Riikka Oksanen säger att alla stadsdelens invånare är välkom-
na att delta i projektet som inte kostar någonting för deltagarna. Först kommer
de att gemensamt besluta vilka platser som är de tristaste just nu och vad man kan göra för att förbättra läget.
– Det betyder att vi får höra vad de som bor här vill, och förhoppningsvis kan vi förverkliga deras idéer. Det kan bli både stort och smått det vi tillverkar, men allting kommer att vara gjort av material som återanvänds, säger Oksanen.

Konstnären Milla Broman är en av ledarna i de Dizain-workshopar där deltagarna kommer att tillverka sina alster. Det var Bromans
träbåt med en gumma och en gubbe i som för några
år sedan prydde gågatan i Åbo.
– Trä kommer säkert nu också att vara huvudmaterialet för många av konstverken, men att lägga till lite metallskrot kan tillföra nya dimensioner i konstverken. Dessutom finns det ju många andra intressanta material, det slängs så mycket nu för tiden, säger Broman.

Oksanen säger att självlärd ITE-konst utgör grunden för projektet som har temat nöjesfält och pågår under hösten, vintern och våren.
– Det är dagens moderna folkkonst. Får se vad deltagarna hittar på, ett nöjesfält behöver inte vara mekaniskt, det viktiga är att där är roligt.
Föreningen för arbetslösa i Kråkkärret ordnar samtidigt ett projekt som går ut på att förbättra aktivitetshuset, bl.a. ska huset målas.

Intresserade av Urbaani kylä kan ringa aktivitetshuset, 02-236 5202 för att anmäla sig. Workshoparna hålls på torsdagar kl. 12–16 fr.o.m. den 22 oktober, anmälningstiden börjar den 12 oktober.
Johan Backas|

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Autokorjaamohommissa

Vertaus aurtokorjaamojen luotettavaan palveluun ontui illan ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa, kun puh.joht. Hellsten (sosdem) vaati meitä palvelemaan turkulaisia (lue: Nostokonepalvelu oy:tä tässä kohtaa), kuin hyvässä korjaamossa tehtäisiin.
Vaikutti siltä, että nämä korjaamon sedät (puh.joht. ja varapuh.joht.) olisivat tulleet luvanneeksi hieman liian paljon ja nopeasti jollekin jotakin.
Me vastapuolella halusimme pitää kiinni Hirvensalon osayleiskaavan valmistumisesta emmekä suostuneet antamaan poikkeuslupaa haetulle Lauttarannan rantarakennukselle rakentavan osapuolen kiireeseen vedoten. Rakennus oli sitäpaitsi saanut rakennussuojelulta, kaupunkikuvalautakunnalta ja esittelevältä asemakaavatoimistolta kielteisen lausunnot. Mutta eiku vaan kokoomus-demarijäsenet vaativat asian kiirehtimistä. Onnellisesti kuitenkin kävi demokraattisen päätöksenteon suhteen, sillä toveridemari Marjatta piti oman mielensä ja ratkaisi asian listaesityksen eduksi. Harvinainen tilanne. En muista monesti näin käyneen. Siis siten, että demariryhmässä uskalletaan olla omaa mieltä. Kiihkeä keskustelu väritti kokoustunnelman niin, että taas tuntui hyvältä olla luottamushenkilö. Lisää yllätyksiä jatkossa, please.
Hirvensalon osayleiskaavaa odotellaan aikanaan mielenkiinnolla käsittelyihin joissa eri kansalaisryhmät ja vaikuttajat saavat sanoa sanansa. Vasta sen jälkeen on kummallisten rantaratkaisujen aika. Let it be.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Terveyskeskus lähelläsi

Nyt kaikki mukaan keskusteluihin ja puolustamaan terveyspalveluita. Terveyskeskuskuksista osa on lakkautuslistalla. Valtuusto tekee päätökset aikanaan (ilmeisesti lähiaikoina).
Toivottavasti kuntalaisten kuuleminen asiassa ehditään järjestää, ettei taas hätiköidä asioita niin kuin on tehty esim. lähikirjastojen osalta.
Miksi lakkauttaa Maarian terveyskeskus, jos alueesta tehdään uutta kasvukeskusta?

Keskustelutilaisuudet:
Kolme alueellista keskustelutilaisuutta terveyspalveluista.
Aluekumppanuus järjestää lokakuussa kolme keskustelutilaisuutta kunnallisista terveyspalveluista yhteistyössä alueellisten toimijoiden ja Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen kanssa.
Tilaisuuksiin kutsutaan myös peruspalvelulautakunnan jäsenet.
Asukastilaisuuksissa asukkaat, virkamiehet ja lautakunnan jäsenet keskustelevat Turun terveyspalvelujen tulevaisuudesta. Tilaisuuksiin on mahdollista lähettää ennakkokysymyksiä.

Senioreiden terveyspalvelut Pohjois-Turussa
Kotimäen seurakuntakodissa tiistaina 6.10. klo 13
Arkeologinkatu 1, 20460 Turku
Tilaisuuteen voi jättää ennakkokysymyksiä 25.9. mennessä Maarian kirjastolle tai lähettää osoitteeseen mia.eriksson(at)turku.fi

Terveyspalvelut läntisessä Turussa
Jyrkkälän nuorisotalolla maanantaina 12.10. klo 18
Suikkilantie 8, 20210 Turku
Tilaisuuteen voi jättää ennakkokysymyksiä 2.10. mennessä Pansion kirjastolle tai lähettää osoitteeseen liisa.hirvonen(at)turku.fi

Senioreiden terveyspalvelut läntisessä Turussa
Auralan kansalaisopistolla keskiviikkona 14.10. klo 13
Satakunnantie 10, 20100 Turku
Tilaisuuteen voi jättää ennakkokysymyksiä 2.10. mennessä Auralan kansalaisopistolle tai lähettää osoitteeseen heli.aarnisalo(at)turku.fi

Tervetuloa mukaan keskustelemaan!
Lisätietoa tilaisuuksista: www.turku.fi/asukkaan-aani

torstai 17. syyskuuta 2009

Hajasijoitus blues

Hävisimme viime tiistaina 15.9., odotetusti tietty, ympäristö- ja kaavoituslautakunnan kokouksessa äänestyksen Satava-Kakskerran osayleiskaavasta. Visiomme (vas-vihr yhteinen) ekologisesti kestävästä ja taloudellisemmasta ei toiminut sosdem-kokoomus akselille.He haluavat saarille jopa 13 000 uutta asukasta. Huh huh mikä visio luonnonkauniissa maisemassa. Osa alueista on viimeisimmässä kaavaehdotuksessa varattu nk. reservialuiksi, joita voidaan rakentaa myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että kauas Kakskerran kärkeen tulevillekin täytyy laittaa tiet ja vedet ynnä muu tekniikka.
Olen vuosia tutkinut tätä hajasijoitusrakentamisen pakkopullaa ja nyt se kohta siunataan valtuustossakin. Aamenta vaan ja lykkyä tykö turkulaiset. Tästähän maksetaan monta kymmentä vuotta ja kalliisti.
Kustannuslaskelmat EIVÄT kiinnosta vastapuolta. Kummallista sinänsä, sillä hekin ovat vastuussa taloudesta ja tässä tapauksessa valtavista invetoinneista vesitorneihin, vesijohtoverkostoihin, teiden rakentamiseen, mahdollisesti uuteen siltaan jne.
Puhutaan joka tapauksessa sadoista miljoonista sijoitettuna kunnallistekniikkaan.
Haluammeko me keskustassa asuvat turkulaiset viedä rahamme sinne. Minä en innostu tästä maksisuunnitelmasta.
Vaihoehtona olisi mielestämme ollut rajata kaava saarten keskiosiin siten, että luonto- ja maisemat säilyvät, tehä alueesta houkutteleva kylämäisyydellä ja siihen liittyvällä ekologisemmalla asumisella. Eri mielipiteitä kaavasta ei ole riittävästi huomioitu. Niiden painoarvo oli taas lähes nollattu ja kommentit olivat sen suuntaisia, että kaikenlaista sitä joutuu kuulemaan.
Juna jatkaa tässäkin asiassa raidetta vaihtamatta.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Terveysasemablues

Kuva miekkarista valtuuston edessä keväällä -09.
Turun Vasemmistoliitto teki kannarin joitakin terveysasemia uhkaavasta lopettamisesta.
Tähän kannanottoon yhdyn ja huokaan Turun kunnallista alamäkeä. Lähipalveluista tinkimällä ei voiteta mitään. Ei rahallisesti ainakaan, pitkässä juoksussa. Turkulaiset vaan voi huonommin ja se maksaa...

Kannanotto 7.9.2009
Turun Vasemmistoliitto

Lähiterveysasema on asuinalueen sydän

Turun Vasemmistoliitto on huolissaan kaupungin suunnitelmista
keskittää kolme lähiterveysasemaa (Maaria, Jyrkkälä ja Suikkila)
keskusta-alueelle. Turun Vasemmistoliiton mukaan terveyspalvelut on
säilytettävä lähellä asukkaita, siellä missä avun tarvitsijat ovat.

Lähiterveysasemia puoltavat sekä kansanterveydelliset ja sosiaaliset
että taloudelliset syyt. Asuinalueilla sijaitsevien terveysasemien
henkilöstö tuntee ne elinolosuhteet, joissa palvelun tarvitsijat
elävät. Tällaista yhteyttä ei saavuteta suurissa keskitetyissä
yksiköissä. Kun apu on lähellä, sairastumis- tai syrjäytymisvaarassa
olevien kaupunkilaisten ongelmiin voidaan puuttua mahdollisimman
varhain.

Turun Vasemmistoliitto muistuttaa myös, että panostaminen helposti
saavutettavaan perusterveydenhuoltoon säästää erikoissairaanhoidon
kuluja ja tulee siten taloudellisemmaksi kuin näennäisen tehokkaat
suuryksiköt.
- Lähiterveysasemat ovat hyvän kansanterveyden ja sen edistämiseksi
tehtävän työn perusta. Helposti saavutettavilla terveysasemilla on
myös merkittävä rooli syrjäytymisen ja siitä aiheutuvien kulujen
ehkäisemisessä, kunnallisjärjestö tähdentää.

Turun Vasemmistoliiton mielestä terveysasemaverkkoa tulee kehittää
niin, että laadukkaiden palveluiden säilyminen asuinalueilla, lähellä
ihmistä, turvataan.

Mirka Muukkonen
Puheenjohtaja

Turun Vasemmistoliitto
***

Mirka Muukkonen
Puheenjohtaja
Vasemmistoliiton Turun kunnallisjärjestö
http://www.turunvasemmistoliitto.fi

http://muukkonen.blog-city.com
p. 045 1144 099

perjantai 28. elokuuta 2009

Pispalassa jyrää

kuvassa matkakumppanini Kaarina ja Jaakko
Pispalan kirjastoon tutustuminen oli tosi kova juttu. Perusteellisen tila- ja toimintaesittelyn jälkeen saimme runsaasti tietoa (oikeesti paljon) koko Pispalaa koskevasta systeemistä. Kulttuuri- ja muitakin yhdistyksiä on mukana kumppanuus-projektissa. Se työllistää eri nimikkeillä lähes kuusikymmentä työntekijää. Siis Pispalassa. Ja homma pelaa hyvin. Oppisopimuksilla on saatu jengiä ammatteihin ja alkuun eri aloille. Hyviä työntekijöitä ovat olleet, kuulema. Mukana on musiikki- ja teatteriporukoiden omia yhdistyksiä ja kokoajan tapahtuu. Nimikkeenä on tietty yhteisöllisyys. Heinäkuun 29.09 Aamulehden pääkirjoituksessakin monipuolista paikallistoimintaa kehutaan ainutlaatuiseksi.
Poraudumme sen opetuksiin kunnolla jahka kerkeämme.
Tänään jatkamme Ida ry:n hallituksen kanssa Martin yksityisen kijastohankkeen ideointia. Paikan haku on edelleen ensimmäisenä listalla. Nyt ainakin tiedämme, että suunta hankkeesamme on oikea. Pelkillä kirjoilla se ei tule toimimaan, vaan vaatii oman Marttilaisen kulttuuripainotuksensa lisäksi. Mihin suuntaan käy tie?, kysyn vaan.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Nokka kohti Pispalaa

Huomenna matkaamme Koskisen Kaarinan ja Jaakon kanssa vieraaksi Pispalaan. Siellä on yksityinen kirjasto, perustettu kunnallisen lopetettua toimintansa. Sen suuntaista törkeyttä, jota Turussakin nykyään ahkerasti harrastetaan.
Tarkoitus on ottaa oppia Tampereen kavereilta kuinka homma pelaa siellä päin.
Nääs, meillä onpi probleemi. Kulttuuriyhdistys Ida ry:llä on,PALJON, edesmenneíden Martin ja Mikaelin kirjastojen poistokirjoja. Pelastimme ne keväällä polttouuniin joutumiselta, myyntien jälkeen kirjat odottivat laatikoissaan surullista kohtaloaan.
Niille etsitään nyt aktiivisesti kotia.
Paikka täytyy löytää, ja perustaa kulttuuriolohuone. Niin me sitä toistaiseksi kutsumme. Kaupungin päälliköt jyrää kirjastoja alas. Vain pääkirjasto on jotakin. Tuntuu olevan kirjastotoimenjohtaja ainut joka tekee kulttuuripoliittiset linjaukset tässä asiassa. Miksei kukaan kulttuuripuolen sekstorilla sano mitään lähikirjastoverkoston puolesta? Tähän aiheeseen liittyen, luin eilen mainion Mobile-lehden kesänumeron ja siellä oli loistava sarjis. Hyvä Lipastit. Tätä lisää. Kimmo Kotkan seikkailuissa on potkua. Katsokaa ihmeessä mobilekustannus.fi -sivuilta sarjis.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Elojuhlasta syksyä kohden

Elojuhlasta 8.8. puutalopihallamme jäi tosi kivat muistot. Niillä elää pimeinä talvi-iltoina. Ja muillakin kesän hauskoilla muistoilla.
Koko viikko meni juhlia valmistellessa. Näinhän se aina on, että kaikenlaista säätämistä aina riittää.

Mustin tytär Liina toimi valokuvaajana juhlissa ja siksi linkkaankin hänen blogiinsa, josta löytyy hienoa kuvamateriaalia.
Liinan blogi

http://duussi.blogspot.com/

Ympäristö- ja kaavoituslautakuntakin käynnisti tiistain syyskautensa. Tuntuipa kesätauko, noin kuukausi, lyhyeltä.
Listalla ei ollut mitään järisyttävää onneksi näin alkajaisiksi, mutta pari eläinaiheista asiaa meni eteenpäin. Rakkaat lemmikkimme saavat uuden hautuumaan vanhan Tampereentien kulmille ja kauan osotettu Eläinhoitola sai poikkeusluvalla tontin Metsämäen tuntumasta ja näin uuden paikan rakentamisesta etenee. Olisi jo aikakin.
Aurajoen tilasta keskusteltiin saamamme raportin pohjalta. Veden puhtaus on edelleen huolestuttava ja esitinkinlautakunnallemme seminaaria tms. syksyllä, että voisimme perehtyä aiheeseen paremmin.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Kesäpuuhastelua


Tuli käytyä Lapissa eli Ylitorniolla ja istuttua parisen tuhatta kilometriä pakettiautossa. Kuumaa oli ja matkanteko kesti Hertan vaatimien taukojen kanssa tosi pitkään. Mennessä pysähdyimme Viitasaaren campingillä yön yli ja tullessa Kalajoen hiekoilla. Nyt nautiskelen Turun kotipiiristä täysillä. On aika huilata luottamustoimista ja kerätä voimia elokuussa alkavalle syyskaudelle.
Pihahommat kutsuu ja kirjojen luku.
Valmistaudumme pikkuhiljaa myös la 8.8. pidettävään Elojuhlaan pihallamme.
Tervetuloa sinne runouden pariin ja/tai vaan istuskelemaan mukavassa seurassa.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Lomautusmarssi




Eilen valtuusto siunasi enemmistön äänin kyseenalaisia leikkauksia vinon pinon. Perusturva on jo vaarassa, jos ne toteutetaan esim. opetus- ja hoitopuolella.
Ohessa kuvia mielenosituksesta lähes sikamaisia toimenpiteitä vastaan. Onneksi Vasemmistoliitosta löytyi viisikko, joka esitti korjauksia listaan. Häviten ne tietenkin, valitettavasti.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Aja hiljaa isi nyt vaan

Olemme tehneet mielipidekirjoituksen julkaistavaksi TS:ssa, mutta varmuuden vuoksi julkaisen tekstin myös blogissani:

Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunta hylkäsi 2.6.2009 esityksen koko kaupungin kattavasta nopeusrajoitusalueiden yleissuunnitelmasta äänin 4-9. Esitys tähtäsi tieliikenteen turvallisuuden ja kaupunkilaisten viihtyvyyden parantamiseen madaltamalla keskustan ja useiden asuinalueiden nykyisen 40 km/h-nopeusrajoituksen 30 km/h:iin.

Esitystä vastustaneet puolueet (Kokoomus, SDP ja Keskusta) osoittivat hylkäyksen myötä välinpitämättömyytensä niin kaupunkilaisten turvallisuutta kuin ympäristö- ja talousasioitakin kohtaan, sillä esityksen hyväksymistä puoltavat mm. Turun asukkaiden turvallisuuden parantaminen, vähentyvistä sairaalakuluista ja sairaslomista saatavat taloudelliset hyödyt, melutason sekä pienhiukkas- ja ilmastopäästöjen vähentyminen sekä asumismukavuuden, yleisen viihtyvyyden ja keskustan vetovoiman paraneminen.

Kolaritilanteen sattuessa suunnitelmassa esitetyllä ajonopeuden muutoksella on erittäin suuri vaikutus. Tutkimusten mukaan jalankulkijoiden todennäköisyys kuolla laskee nopeuden hiljenemisen myötä 16 prosentista 6 prosenttiin. Epäily siitä, että nopeusrajoituksien laskeminen 30 km/h:iin johtaisi keskustan entistä pahempaan ruuhkautumiseen, on turha, sillä keskusta-alueen rauhallisemmat kattonopeudet yhdistettynä isoilla kokoajakaduilla (kuten Koulukadulla ja Aninkaistenkadulla) pysyviin 40 km/h -nopeusrajoituksiin parantavat liikenteen sujuvuutta.

Lautakunnan ulkopuolella esityksellä on laaja kannatus, sillä lähes kaikki asukasyhdistykset sekä muut kuultavat tahot kannattavat esitystä, kuten Turun Sanomatkin uutisoi 3.6.2009. Kun vielä otetaan huomioon että Suomen valtioneuvosto suosittelee kyseisiä toimenpiteitä, ja että miltei kaikissa muissa suomalaisissa suurissa kaupungeissa on jo siirrytty maltillisempiin ajonopeuksiin, tuntuu esityksen hylkääminen erittäin oudolta kaupunkimme ja keskustamme kehittämisen kannalta.

Hylkäämistä perusteltiin ainoastaan uusien nopeusrajoitusten vaikealla valvottavuudella sekä sillä, että parempiin tuloksiin päästään valvontaa kehittämällä. Minkäänlaisia esityksiä valvonnan tehostamisesta tai kehittämisestä ei vastustajien toimesta kuitenkaan tehty.

On mielestämme selkeää, että hyväksymistä puoltavat seikat ovat huomattavasti painavampia kuin hylkäämisen puolesta esitetyt perusteet. Toivommekin että kaupunginhallitus käyttää otto-oikeuttaan asiassa ja hyväksyy uudet, alemmat nopeusrajoitusalueet Turun asukkaiden turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi.

Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsenet
Ville-Veikko Mastomäki (Vihr.)
Riikka Oksanen (Vas.)
Päivi Paasto (Vihr.)
Mikaela Sundqvist (Vihr.)

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Puolustetaan koululaisia

Koulujen määrärahjen supistuksia vastaan kannattaa taistella. Käy allekirjoittamassa:
http://www.adressit.com/turunkoulut

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Turvallista liikennettä asukkaiden tahdosta

Keskustan alueelle suunniteltu nopeusrajoitusten osittainen lasku 30 km tunnissa jakaa kuntalaisten ja y-k lautakuntamme mieipiteitä. Asetelmat ovat valitettavat. Autoilijat eivät halua kokeilla asukkaista lähtöisin tulevaa nopeudenrajoituksen tiukennusta pienillä sivukaduilla. Kontrolli ei pelaa, kyttäys lisääntyy jne., he sanovat.

Tosiasia kuitenkin on, että tilastot puoltavat laskua selkeästi. Törmäystilanteessa vakavat vammat ovat epätodennäköisempiä ja kuoleman vaara pienempi.
Sain nipun lausuntoja käsiini aiheesta ja aion perehtyä niihin lähipäivinä. Näyttää kuitenkin jo nyt siltä, että asukkaiden omat eturyhmät ja kaupunkiosaseurat kannattavat uutta nopeusrajoitusta alueiden viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi.
Tuulimyllyjä vastaan väsytystaistelua jatketaan parin viikon päästä kun aihe on taas listalla.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Asukkaat valittavat aina kun rakennetaan

Tuo otsikon väite on yleisin tapa kuitata lähiasukkaiden kommentointi kaavoitukseen. Väitetään, että aina joku valittaa ja siksi meidän päättäjien ei kannata reagoida asiaan. Maankäyttö- ja rakennuslaki kuitenkin vaatii nykyisin kuuntelemaan asukkaita entistä enemmän ja edistämään vuorovaikutusta päättäjien ja kuntalaisten välillä.
Turun "hallitsijat" vain unohtavat tämän.
Lautakunnassamme käsiteltiin taas paria puistoihin rakentamisen kaavaehdotusta. Asukkaat vastustavat kumpaakin vimmalla ja olen heidän kanssaan samaa mieltä.
Viihtyisän asumisen kriteereitä on mm. riittävä vehreys asumisen läheisyydessä, lähivirkistymismahdollisuudet, puhdas ilma jne.
Eilisessä kokouksessa Vasaramäen kaava/Rakuunapuisto jäi pöydälle ja palaamme asiaan parin viikon kuluttua. Pahalta näyttää siinä mielessä, että vaikka me sinnikkäästi vihreiden kans vastustamme kaavaa, on asia todennäköisesti jatkossa etenemässä kokoomus-demaripainolla valtuustoon.
Toivon mukaan asukkaat saavat vielä ääntänsä kuuluviin asiasssa ja torppaamme suunnitelmat kokonaan. Mitään pakkoahan tällaiseen kaavoittamiseen ei ole. Turussa kerrostaloja on kaavoitettu valtavat määrät valmiiksi odottamaan rakentamista.

Sama koskee Munkkionpuistoa Itä-Harjulla. Pakolla nyt viedään tehokasta kerrostaloa alueelle joka nimenomaan tunnetaan väljyydestään ja vehreydestään.
Teimme palautusesityksen alueen muuttamiseksi puistoksi, mutta hävisimme äänin 11-2.Olisimme jättäneet liiketoimitiloiksi kaavan reunassa olevan, radan viereisen tontin.Töppäsimme Heikki Talvitien kanssa siten, ettemme älynneet ehdottaa saman tien hylkyä ja nyt päätös kirjattiin yksimieliseksi. Pah, oma moka. Onneksi asian saa korjattua valtuustossa, toivon mukaan.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Läjityksille uusia rajoituksia

Viimekertainen, ti 21.4. pidetty ympäristö-ja kaavoituslautakunta sai päätettyä
yksimielisesti uusista rajoituksista Rjakarille, Airistolle tehtäville Turun sataman ruoppausläjityksille. Itse läjitysmassojen sisältämien myrkkyjen määrille ei vielä saatu riittävän kovia raja-arvoja Euroopan malliin, mutta satama sai vain kuuden (kymmenen sijaan) vuoden luvan ja paikkoja maalle tehtävään läjitykseen velvoitettiin etsimään. Jos sellaisia löytyy, siirrytään maalleläjitykseen jo ennen kuuden vuoden takarajaa.

Samassa kokouksessa Turun vihreiden linja hämmästytti meidän ryhmää suuresti TYS-Ikituuri asiassa. 12 krs. tornitalo YO-kylään siis hyväksyttiin 11-2. Olemme vuosia vastustaneet rakentamista pienelle suojavyöhykkeelle nykyisten opiskelija-asuntojen ja moottoritien väliin.Pläntti on yleiskaavassa melualueeksi merkitty.
Olen suunnittelutoimiston kanssa samaa mieltä, ettei tällaiseen kaameaan paikkaan, jossa melu ja lika ovat päällimmäiset asumisen elementit, tule rakentaa asumista.
Lapsille ei ole pihaa, vaan heidät ohjataan katolle leikkimään, ikkunoita ei saa avata, tuuletusta ei voi eikä saa hoitaa moottoritien puolella jne.
Korkeiden pilvenpiirtäjien rakentaminen ei ole sitä paitsi edes kestävää kehitystä tukevaa, vaan jokainenlisäkerros on energiasyöppö jo rakennusvaiheessa.
"Mielestäni olisi kiva bilettää kavereiden kans kattosaunalla", totesi vastuullinen vihreä jäsen Ville-Veikko Mastomäki.
Aika pöyristyttävää suhtautumista Maankäyttö- ja rakennuslain vaatimuksiin terveellisestä, viihtyisästä ja turvallisesta asumisesta. Oma minä ei voi olla lähtökohtana päätöksille, ainakaan näin naurettavalla tavalla.
Vihreät eivät suojele ihmistä, me teemme sitäkin, vaikkakin yksin tässä asiassa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Läjitykset syyniin

Turun sataman ruoppausten läjitykset Rajakarille jäivät pöydälle ympäristö-ja kaavoituslautakunnan viime kokouksessa. Wellu Koivisto tuurasi Heikki Talvitietä meidän ryhmässämme ja teki valppaana, melkoisena asiantuntijana, esityksen pöydällepanosta lisäselvitysten saamiseksi asiasta. Kokoonnumme seuraavan kerran 21.4. kuulemaan mitä Wellu on saanut selville ja millaisen esityksen hän tekee läjitysten suhteen.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Saaristomeri on uhattuna

Saaristomeren puhtaus nousee taas esille seuraavassa ympäristö- ja kaavoituslautakunnan kokouksessa tiistaina 7.4. Käsittelemme tuolloin L-S ympäristölupavirastolle menevää muistutusta Sataman kunnossapitoruoppauksista ja läjityksistä.
Läjitykset tehdään Rajakarin alueelle. Ruoppaukset aiheuttavat veden sameutumista ja etenkin erilaiset tinayhdisteet uhkaavat Saaristomeren silakan kutua.
Aiheesta kirjoitti TS 3.4.09 ja sen mukaan satama ja tutkijat ovat asiasta täysin vastakkaista mieltä. Itsekin kritisoin läjityksiä herkkään Saaristomereen edellisessä lautakunnan kokouksessa. Katsotaan saisko asialle tehtyä jotain jatkossa. Ainakin lupamenettelyä tulisi tarkentaa ja etsiä maalleläjityspaikkoja pikapuolin jostakin. kalliiksihan sekin tulee, mutta luonnonsuojelun tärkeyttä ei tässäkään kohtaa voi rahassa mitata.

Viereisessä kuvassa Vipulaisia ja muita Saaristomeren tilaa tutkimassa Seilin saaressa -07

Ohessa TS:n kirjoitus:

Sataman tekninen johtaja täysin eri linjoilla
Tutkija teilaa Airiston läjitykset ympäristöongelmalla pallotteluksi

RAMI NIEMINEN

Dosentti Ilppo Vuorinen Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksesta syyttää Airiston Rajakarille suunniteltuja läjityksiä ympäristölle tuhoisiksi. Hänen mukaansa hankkeella on lukuisia epäsuotuisia vaikutuksia.

Turun satama haluaa upottaa Rajakarille kaikkiaan miljoona kuutiometriä Turun vesialueilta ruopattavaa pohja-ainesta. Vuorinen kaataa täyslaidallisen viranomaisten niskaan Turun yliopiston nettisivuilla julkaistussa artikkelissaan. Hänen mukaansa Rajakari ei edes sovellu tarkoitukseen.

- Massat eivät valitettavasti jää sinne, minne ne läjitetään. Tämä tosiasia on selkeästi dokumentoitu viimeisessä ympäristöraportissa. Massojen on todettu levinneen noin 200 metrin etäisyydelle kohdealueesta syvännettä kohden. Voidaan päätellä, ettei Rajakarin läjitysalue ole laisinkaan soveltuva massojen pysyvään sijoitukseen, Vuorinen kirjoittaa.

Turun sataman tekninen johtaja Matti J. Niemi myöntää, että aikaisemmissa läjityksissä vetelä aines on todella levinnyt merkityn alueen ulkopuolelle. Hän ei kuitenkaan pidä 200 metrin matkaa merialueella merkittävänä ja toteaa paikan olevan sopiva.

- Aikanaan kun Rajakari valittiin läjityspaikaksi, yhtenä tärkeänä kriteerinä oli Lounais-Suomen ympäristökeskuksen tekemä virtausmalli, Niemi puolustautuu.

Sameaa vettä hetken vai koko ajan?

Vuorisen mukaan läjityksestä johtuva veden samentuminen häiritsee muun muassa Vepsän virkistyskäyttöä ja silakan kutua.

- Ensin on samentuminen, jota tapahtuu kun ruopataan. Sameutta irtoaa veteen myös kuljetuksen aikana ja lopuksi vielä läjitettäessä. Satama tosin ilmoittaa, että samentuminen on lyhytaikaista. Veden kirkastuminen yhden lastin jälkeen vie muutaman päivän, joten käytännössä samentuminen on avoveden aikana jatkuvaa.

Niemen mielestä samentuminen todella on lyhytaikaista.

- Samentuminen häipyy kahdessa tunnissa. Esimerkiksi Aurajoen luonnostaan aiheuttama veden samentuminen on monin-moninkertaista läjitykseen verrattuna, hän väittää.

Niemi myös korostaa, että silakan kutu on kärsinyt myös muualla kuin Airistolla. Hän uskoo sen johtuvan vesien yleisestä rehevöitymisestä.

Viranomaiset lepsuilleet?

Vuorinen syyttää viranomaisia siitä, että Airistolle dumpataan sellaista maa-ainesta, joka on sieltä ennestään löydettyä myrkyllisempää.

- Ongelmallisimmat aineet ovat tributyylitina ja raskasmetallit. Ympäristökeskuksen viime vuonna valmistuneen raportin mukaan tributyylitinan pitoisuudet ovat jollakin alueilla Airiston pohjoispään merenpohjassa niin korkeita, että ne sinällään tappavat pohjaeläimet sedimentissä. Jostain syystä ympäristöviranomaiset ovat katsoneet asiaa läpi sormien.

Niemen mukaan mistään Turun vesialueilta ei löydy täysin puhdasta ainesta. Hän vakuuttaa, että lupien kanssa ei ole lepsuiltu, vaan kaikki aines on luokiteltu meriläjityskelpoiseksi.

- Pitää ajatella vaihtoehtoja. Esimerkiksi maitse tapahtuva kuljetus olisi ympäristölle moninkertaisesti haitallisempaa.

Julkaistu 3.4.2009 2:31:15

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Ei kuule valtuusto ei


Saas nähdä kuinka käy maanantaina 30.3. kun kansa kokoontuu vastustamaan toriparkkia ratkaisun päivänä valtuuston edessä.
Viitaten edelliseen kirjoitukseeni valtuustoryhmien kuulo on kortilla nykyään.
Pro kirjasto-ryhmä pyrki viime maanantaina valtuustoryhmien juttusille, mutta surkein tuloksin (itse en ollut paikalla). Lukkiutuneet kannat asiasta salpasivat ovet useimmissa ryhmissä. Merkillistä. Eikö yksittäisten valtuutettujen kannattaisi olla avoimia vaalien välillä ja kommunikoida äänestäjien kanssa? Kenen kautta asioita sitten viedään tiedoksi heille, jos ryhmät eivät ota vastaan?
Demokratiavaje syntyy siitä, ettei edes kuunnella kansalaisryhmien mielipiteitä.

No, maanantaina kaikki kynnelle kykenevät kertomaan mielipide toriparkista.Saas nähdä ketkä pistävät nokkansa valtuustosalin ovesta ulos.

Tämä on meidän oma kaupunkimme ja tori on sentään tori vielä eikä mikään automarketin jatke. Autot pois keskustasta! Antaa kaikkien kukkien kukkia Turun kauppatorilla.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Tänään valtuuston pakeille

Pro kirjasto-liike vierailee tänään eri valtuustoryhmissä puhumassa lähikirjastoasiaa.
Tarkoitus on saada Martin ja Mikaelin kirjastoille määrärahat lisäbudjetissa, sillä päätös niiden lopettamisesta on edelleenkin perustelematon ja väärä. Kulttuurilautakunnan listalla on ehdotuksena lisää supistuksia kirjastoverkostoon.
Nyt ovat Härkämäki ja Lauste käsittelyssä.
STOP tälle suuntaukselle. Kirjastot ovat parasta syrjäytymisenehkäisyä ikinä.

Dizain-pajan lamppunäyttely on nyt Martin kirjaston ikkunassa piristämässä asuinaluettamme. Näyttely on kunnianosoituksemme rakkaalle lähikirjastollemme jonka puolesta taistelemme jatkossakin.
Pikku tyttö kyseli perjantaina kirjaston ovellä hätääntyneenä minulta "koska aukeaa?" eikä hän oikein tajunnut kun sopertelin, ettei nyt vähään aikaan aukea kirjaston ovi.
Tytteli oli selvästikin lähialueelta kirjastoon "karannut" vintiö. Voi voi.

Viereisessä kuvassa teokseni "rouva Hauki". Se ei mahtunut akkunalle esille. Kovin on hauki jo reissussa rähjääntynytkin ja vaatii paikkausta tulevia kalastuksia varten.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Jösses mikä faartti

Martin ja Mikaelin kirjastot ehtivät muutama päivä sitten sulkea ovensa kiistanalaisessa tilanteessa ja tilat ovat jo myynnissä. Paitsi että asia on typerä siinä mielessä, ettei päätöstä sulkemiseen kohdistuvasta valituksesta ole oikeudelta vielä saatu, on tämä kulttuuripoliittisesti törkeää. Asiaa on valmisteltu varmaankin ilman epäilyn häivää ja tilanteen kunnioitusta.
Jos myynti menee niinkuin Turussa tapana on, hinta kirjastosta on naurettava ja täysin perustelematon.
Katsotaan mitä vielä asian tiimoilta paljastuu.Katso lisää TS tänään: http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/

Pro kirjasto suunnittelee lisää kansalaistoimintaa lähiaikoina, sillä edessä ovat muidenkin alueiden kirjastojen supistukset. Miten käy kulttuurille täs kaupungis?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Martti on sulki

Martin ja Mikaelin kirjastot suljettiin 13.3.2009
Mieli on apea, mutta taitelu jatkuu. Valitus kirjastojen sulkemisesta jäi hallinto-oikeuteen ja sen kohtalosta kuulemme vielä. Pro kirjasto pyrkii jatkossa myös vaikuttamaan valtuuston lisäbudjettiin. Katsotaan vieläkö löytyisi rahnaa lähikirjastoverkon säilyttämiseen. Olemme valppaana.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Onko lähikirjastojen sulkemisella seurannaisvaikutuksia?


On, sanon minä.
Aiheesta järjestetään keskustelutilaisuus ke 11.3.klo 17
Martin kirjastossa, Itäinen pitkäkatu 47
Alustajana perheterapian professori, lasten psykiatri
Jukka Aaltonen

Menkää sinne! itse joudun menemään poikkeuksellisesti keskiviikkona ympäristö- ja kaavoituslautakunnan kokoukseen samaan aikaan.
Lautakunnassa ei tällä viikolla ole nk. suuria ja tunteita herättäviä asioita esillä.
Se on hyvä se. Pöydälle jäivät viime viikolla useammaksi viikoiksi kaavat Ratapihan alueesta ja nk. Mars-korttelista. Palaan niihin kun ovat ajankohtaisia taas.
Lautakuntamme vasemmistoryhmä kokoontuu ennen kokousta varajäsenten kera ja mukana on ollut toistaiseksi ainakin kerran myös Johannes Yrttiaho valtuustosta. Näin ollen meillä on vankka ryhmä pohtimassa listan asioita. Se tuntuu hyvältä, sillä asiat ovat monimutkaisia ja älynystyröitä tarvitaan suuntaan jos toiseenkin kantaa otettaessa kaupunkimme asioihin.

Oheisessa kuvassa minä Pro kirjasto-miekkarissa tammikuussa

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Telakkarannalla tuulee





Turun hallinto-oikeus järjesti katselmuksen perjantaina 27.2. Telakkarannan alueella.
Olimme paikalla Reijo Salmen kanssa Turun Vasemmistoliiton edustajina.
Katselmus liittyi valituksiin joita on tehty valtuuston hyväksymästä Telakkarannan kaavasta.
Valituksia ovat tehneet meidän järjestömme lisäksi Museovirasto, Puu ja Talo-yhdistys.
Kaikissa valituksissa vedotaan mm. siihen, että kaava on Turun yleiskaavan vastainen, koska se muuttaa kaavoitettavan, kulttuurihistoriallisesti merkittävän telakka-alueen lopullisesti aivan muuksi. Valituksissa esitetään, että kaava hylätään.
Katselmus oli mielenkiintoinen ja perusteellinen. Hytisimme porukalla kolmisen tuntia tutkimme asiaa katsellen joen molemmin puolin.
Paikalla oli myös muutamia Wärtsilän edustajia, mutta heillä oli vain kommentointioikeus kaavan yksityiskohdista ja alueesta yleensä sekä alueen suunnitellut arkkitehti.
Kaupungin edustajina olivat ykl:n sihteeri Harri Lehtinen sekä asemakaavapäällikkö Timo Hintsanen.

Hallinto-oikeuden edustajat kiittelivät lopuksi katselmusväkeä paikalla esitetyistä tarkennuksista ja totesivat lopuksi, että katselmus oli tarpeellinen ja avartava. Ratkaisu asiaan saadaan vielä kevään aikana, he arvelivat, poistuen paikalta runsaan kuvamateriaalin kera.
Todella mielenkiintoinen tapahtuma. Hallinto-oikeuden jäsenten perehtyneisyys asiaan oli huimaa jo nyt. Miten sitten käykään, kun he pureutuvat asiaan vielä tarkemmin.
Jännittää kyllä arvokkaan alueen kohtalo.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Demokratia ei pelaa Turussa

Kansanäänestys toriparkin rakentamisesta torpattiin valtuustossa maanantaina äänin 40-27.
Miekkarissa oli mielestäni lähes tulkoon tuhat ihmistä, enemmän kuin koskaan. Mielenosoituksen laajuus kertoo mm. siitä, ettei valtuustolla ole täyttä luottamusta äänestää torin kaavasta ja parkkihallista.

Milloinkahan turkulaiset poksahtavat kunnolla, sillä maanatai oli osoitus valtuuston välinpitämättömyydestä, kyllä yleensä tullaan seisomaan mielenosoittajien eteen ja puolustamaan omaa kantaa, mutta demarit, kokoomuslaiset ja muut jättivät ulostulon väliin. Törkeää!
Sama tapahtui Pro Kirjasto-porukalle, kun olimme kaupunginhallituksen edessä joku viiko sitten osoittamassa mieltämme. Ei kukaan kh:sta vaivautunut kuulemaan.

Kommunikaation ongelmastahan tässä on koko ajan kysymys. Perätään vuorovaikutusta jotta asiat sujuisivat paremmin ja pattitilanteita vältettäisiin. Pöh. Turussa mennään vaan lujemmin kaappiin ja kabinetteihin puolustamaan asemia.
Kansalaisia kuullaan, jos on pakko, mutta mitään ei jää korvien väliin.

Maanantaina luovutettiin myös Martin kirjaston puolesta parikin adressia lisää valtuustoryhmille.
Koululaisten adressissa oli n. 500 allekirjoitusta ja piirroksia,
aikuisten 2652 eli parissa viikossa runsas 3000 nimeä!

Kuntalaiset liikehtivät, mutta Turun tauti se vaan jyllää eteenpäin.
A Change is gonna come!

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Politiikan arkipäivää Turussa


Kauhealta tuntuu, kun joka puolelta tulee takkiin, siis poliittisesti.
Ympäristö- ja kaavoituslautakunnasta valtuustoon, kaupunginhallituksen kautta, menevät kaavat eivät ole saaneet mitään muutostuulta alleen vaan linja pitää sosdem-kokoomus-vihreät-kepu-linjalla. Hallitus siunaa kaavat mekaanisesti. Se, mitä matkan varrella asioista on sanottu, ei paljoa heitä puhututa. Onneksi Vasemmistoliiton edustajat ovat jaksaneet esittää vaihtoehtoja grynderien malleihin.
Maanantaina uusi valtuusto käsittelee toriparkkikansanäänestystä. Työlistalla esitetään lisäksi, että
Satava-Kakskerran osayleiskaava jatkaa tehokkaana versiona, Raunistulan kaavasta ei lähde tehokkuutta pois, Itäinen Pitkäkatu 64:n puutalot häviteään jne.
Hohhoijaa. Just päinvastoin kun olen halunnut.

Martin ja Mikaelin kirjastojen lopettaminenkin riepoo asukkaita suuresti edelleen eikä tilanne tunnu laukeavan parempaan suuntaan. Maanantaina valtuustolle luovutetaan klo 15
pari adressia lisää, toisen takana ovat Martin alueen koululaiset, toisen seniorit.

Maanantai 16.2. on siis superpäivä valtuutetuille. Ekaan kokoukseen tuleekansanäänestysasia, isoja kaava-asioita, kirjastodelegaatio yms.yms.
Katsotaan erottuvatko jyvät akanoista. Rohkeasti uudet kansankynttilät kansan ääntä puoltamaan!, toivon minä.
Mieleni on hyvä kaikesta huolimatta, sillä tunnen itse olevani oikeilla jäljillä puolustaessani turkulaisten asukkaoiden hyviä mielipiteitä ja demokraattista päätöksentekoa. Muistetaan, että:
Hyvä voittaa pahan 6-0!

maanantai 2. helmikuuta 2009

Martin kirjastoa puolustetaan


Sivukirjastojen lakkauttaminen ei käy niin helposti kuin luulisi, kaupungin johdossa nimittäin.
Martin kirjastossa kokoontuu kansalaisryhmä, joka edustaa Martinrantaseuraa ja muita paikallisia kirjaston käyttäjiä. taistelutahtoakin löytyy.
Tässä näyte siitä. Martinrantaseuralainen ystävämme kirjoitti mainion tekstin:

PRO MARTIN KIRJASTO

Tasan 70 vuotta sitten, vuonna 1939 valmistui Martinmäkeen asuntoyhtiö Urhonlinna.
Myöhemmin samana vuonna rakennuksen alimpaan kerrokseen perustettiin Martinmäen kirjasto ja lukusali. Valmistumisensa jälkeen Urhonlinna sai tulikasteensa. Oli syttynyt sota. Turkua pommitettiin, osa Martinmäkeä oli tulessa. Urhonlinna ja sen kirjasto selvisivät kuin ihmeen kautta vain vähäisin vaurioin. Tänään, armon vuonna 2009 kirjasto sai täysosuman. Pommi tuli yllättävältä taholta. Sen pudotti marttilaistenkin ystävänään pitämä edellinen Turun kaupunginhallitus. Mitä vihollinen ei 70 vuotta sitten pystynyt tuhoamaan sen tuhoavat veljemme ja siskomme, joille me turkulaiset olemme hetkeksi oman hallintaoikeutemme lainaksi antaneet.
Martinmäessä, Tervahovinkadun varrella on 1924 perustettu Työläisten asuntoyhtiö Maja. Sen seinässä on pronssilaatta, johon talon rakentajat ovat kirjanneet vielä tänä päivänäkin ajankohtaisen mottonsa. Laatassa lukee: " YLPEYDESTÄ JA KUNNIANHIMOSTA HALKEAMAISILLAAN OLEVAT VALLANPITÄJÄT EIVÄT VOI KOSKAAN NIIN PALJON HÄVITTÄÄ, ETTEIKÖ TUNTEMATTOMIEN SANKARIEN AHKERAT KÄDET VOISI SITÄ JÄLLEEN RAKENTAA".

maanantai 26. tammikuuta 2009

Dizain ylpeänä esittää

Julkaistu 23.1.2009 1:30:59

Dizain-paja on vuonna 2006 käynnistämäni hanke ja se voi edelleen mukavasti. Pajalla muokataan taiteilijoiden ja muotoilijoiden yms. ohjauksessa kierrätyspohjalta uniikkeja teoksia.

Syksyllä käynnistynyt lamppupaja sai uljaan päätöksen, kun Titanik-galleria avasi meille ovensa viime viikolla. Suurkiitos Arte ry:lle asiasta. Näyttely oli onnistunut ja ohessa on Turun Sanomien hyvä artikkeli asiasta.

Näyttely jatkaa Varissuon kirjastoon lähiaikoina ja me suuntaamme pajalla uusiin seikkailuihin kokeilujen maailmassa. Uusi Dizain- paja käynnistyy piakkoin.

TURUN SANOMAT/Ajassa

TS/Jonny Holmén
Valon voimaan uskovat persoonallisen näyttelyn toteuttajat Paula Wennström (vas.), Sanna Vainionpää, Tuija Grund, Riikka Oksanen ja Christine Vallius.

TS/Jonny Holmén
Korsetti antoi idean Cristine Valliuksen valoteokseen.

TS/Jonny Holmén
Tuija Grundin Turun kauppatori näyttää tältä.

Valoviettelyksiä ikkunan takaa

SINIKKA ESKOLA

Turkulaisilla ja miksei muillakin on tulevana viikonloppuna mainio tilaisuus suunnata iltakävelynsä Galleria Titanikin ohi ja pysähtyä ihailemaan ikkunoiden takaa hehkuvia persoonallisia valotaideteoksia. Ne ovat syntyneet syksyn aikana Dizain-valaisintyöpajassa Majanummen toimitalossa Turun Varissuolla.

Luovuutta, ideoita, oivallusta ja tarkkaa silmää tekijöiltä on vaadittu, sillä kaikki materiaali on hankittu kirpputoreilta, kotoa tai mikä mistäkin. Kun rahaa ei ole, silloin kekseliäisyys astuu areenalle.

Teemaksi oli otettu tällä kertaa valo, ja niinpä vanhoja lampunjalkoja, kehikkoja ja kupuja hankittiin kirppareilta ja koristeltiin uuteen uskoon. Valo paistoi niin puukengästä, pesukannusta kuin puuhöylän päältäkin. Varsinainen ideanikkari oli Paula Wennström monilla töillään.

- Hauskaa ja piristävää tekemistä. Tämä voimistaa, virkistää ja ilostuttaa. Siksi toiseksi joukosta löytää uusia ystäviäkin, perustelee monissa työpajoissa mukana ollut Tuija Grund.

Hän on tehnyt mm. toriaiheisen lampunvarjostimen pikkuautoineen.

Grund näyttää hymyillen videokaseteista virkattua hattua ja pakastepusseista muotoiltuja koristeita suunnittelemassaan lampunvarjostimessa. Hoksottimet kohdallaan siis.

Takaseinällä loistaa kutsuvasti lampunjalka, jonka varjostimena on valkoinen nuoren tytön mekko.

- Idea lähti korsetista. Kirpparilla näkemäni mekko jotenkin kiehtoi minua ja löysi uuden elämän lampunvarjostimena, tekijä Christine Vallius perustelee.

Työpajan ohjaajina ovat toimineet kuvataiteilijat Suvi Aarnio ja Sanna Vainionpää.

Kulttuurintuottaja Riikka Oksanen tähdentää, että näyttelyn valaisimet ovat turvallisia. Useissa niistä on energialamput, ja sähköosat on vaihdettu.

Valoteoksia oli suunnittelemassa 8-10 henkeä.

- Ei meillä ole tietoa, mihin nämä näyttelyn jälkeen joutuvat, ryhmäläiset tähdentävät.

Työt tahtoivat päästä laajempaan valoon ja tietoisuuteen, ja Titanikin pikkuremontin ajaksi niille järjestyikin näyttelytilaa.

Dizain-pajat aloitettiin lokakuussa vuonna 2006, jolloin ensimmäisen työpajan materiaalina käytettiin lasia, myöhemmin esimerkiksi huovutusta. Materiaali on kierrätettyä. Pajat on suunnattu laajasti Itä-Turun asukkaille, käsityön ammattilaisille, taiteilijoille, sellaisiksi pyrkiville, työttömille, nuorille ja vanhoille. Osallistuminen on ollut maksutonta.

Riikka Oksasta vähän huimaa, kun kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 lähestyy ja Dizain-pajalaisten pitäisi ideoida Varissuolle huvipuisto.

- Suunnittelu pitäisi aloittaa hyvissä ajoin, vaan kun rahaa ei ole osoitettu senttiäkään.

Dizain-pajojen valoteoksia Galleria Titanikin ikkunanäyttelyssä 22.-25. tammikuuta, Itäinen Rantakatu 8.

Julkaistu 23.1.2009 1:30:59

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Torinkulman kaava uusiksi!

Iltalehden netti-sivuilla oli tänään STT:n uutinen kauppatorin kulman kaavasta, Kajanuksen talosta. Stoppia rakennusten hävittämiselle, jess.

Hallinto-oikeus:
Cafe Noirin julkisivun suojelu ei riitä
21.1.2009 15:45

Pelkän julkisivun säilyttäminen Turun torin läheisyydessä sijaitsevan niin sanotun Cafe Noirin talosta ei hallinto-oikeuden mukaan riitä.

Oikeus pitää valtuuston viime kevään hyväksymää kaavamuutosta laittomana. Kaavassa julkisivu ja katon lape on suojeltu, mutta sen taakse rakennettaisiin yhdeksänkerroksinen talo.

Oikeuden mukaan suojelumääräykseen tulee sisällyttää myös holvattu porrashuone ja sen kiinteä sisustus sekä lattiamateriaali ja kattomaalaukset, sillä ne ovat olennainen osa rakennuksen arkkitehtuuria ja kulttuurihistoriaa.

Cafe Noir on ainoa ydinkeskustassa säilynyt Arthur Kajanuksen suunnittelema rakennus. Uusrenessanssia edustava kolmikerroksinen rakennus valmistui 1889.

Hallinto-oikeussihteeri Kari Hartzellin mukaan on mahdollista uusia kaava siten, että suojelumääräystä laajennetaan. Osa rakennuksesta voitaisiin silloin purkaa, ja tontille jäisi tilaa uudisrakennukselle.

Päätöksestä valittivat hallinto-oikeuteen Länsi-Suomen ympäristökeskus, Meidän Turku -yhdistys ja Museovirasto.

STT

perjantai 9. tammikuuta 2009

Vuosi käyntiin- ei niin kunnialla

Uusien lautakuntien paikkajakoja väännetään kaikissa valtuustoryhmissä nyt kovalla tohinalla.
Viime viikon torstaina Turun Vasemmistoliitto viritti asiasta keskustelua edustajistossa. Farssi oli melkoinen eikä muutoksia saatu aikaan. Farssia vedettiin huonoilla vuorosanoilla eikä paljoa naurattanut. Kaikki osapuolet sekoilivat ja käyttivät lopuksi sopimatonta kieltä ja henkilökohtaisuuksiin meneminenkin oli liki.
Toimintatapoja on syytä uudistaa, jos vaihtoehtojen esittäminen tehdään mahdottomaksi.
Tässä on Turun Vasemmistoliiton iso haaste. Asioista pitää saada olla montaa mieltä.

Listaa uusista lautakuntalaisista ei ole vielä vahvistettu mutta olen ilmeisesti jatkamassa ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsenenä. Olen kiitollinen siitä, että olen luottamuksen arvoinen kolmatta kertaa tähän lautakuntaan. Olisin kyllä valmis siirtymään johonkin toiseenkin tehtävään jo pikkuhiljaa. Ehkä seuraajakseni tulee jatkossa Elisa Weckman, joka on jatkossa varajäsenenä. Pasin Heikkilän kanssa on ollut hienoa tehdä linjakasta työtä ja kiitokset hänelle menneistä vuosista. Heikki Talvitien kanssa aloitamme uuden 4 v. kauden ja otamme tulevat asukkaiden tuomat haasteet vastaan yhtä vastuullisesti kuin ennenkin.

Sitten realipolitiikkaa Turun malliin.
Eilen osoitettiin mieltä Mikaelin ja Martin kirjastojen puolesta. Huonosti kävi, vaikka innostus oli miekkariporukalla kova. Tosiasiat löivät korville viimassa seissyttä väkeä ja kirjastoille annettiin lopetustuomio. Vihreitten ehdotus oli lopettaa kirjastot vasta sitten kun korvaavat tilat on turvattu. Mitä soopaa. Ehdotinkin itse katkerana miekkarin jälkeen Bajamajaa (nk. festarivessaa) kirjastotiloiksi Marttiin. Olisko siihen varaa? Neliöitä ei ainakaan olisi liikaa maksettavaksi tälle "kulttuuripääkaupungille".

Turun Sanomat kirjoitti tänään:

Noin sata mielenosoittajaa taisteli sulkemista vastaan

Martin ja Mikaelin kirjastot lakkautetaan

Martin ja Mikaelin kirjastot sulkevat ovensa lopullisesti tämän kevään aikana. Näin päätti Turun kaupunginhallitus maanantaina kahden äänestyksen jälkeen.

Ratkaiseva äänestys päättyi kokoomuksen ja Sdp:n jäsenien voimin 6-3. Vihreiden ja keskustan jäsenet olisivat lakkauttaneet kirjastot vasta sen jälkeen, kun korvaavat tilat olisivat olleet käytössä. Vasemmistoliiton jäsenet äänestivät tyhjää.

Vasemmistoliittolaiset olisivat pitäneet kulttuurilautakunnan aiemmin tekemän päätöksen voimassa, mikä olisi pitänyt kirjastot elossa.

Lopulliseen päätökseen lisättiin lause, jonka mukaan kaupunginhallitus kiirehtii ratkaisuja, joilla kirjastopalveluiden saatavuus turvataan Martin ja Mikaelin alueilla hyödyntämällä kaupungin muuta palveluverkkoa.

- Olemme yrittäneet tiivistää yhteistyötä esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen kanssa, jotta voisimme hyödyntää samoja tiloja, kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari kertoo päätöksen kuultuaan.

Martin ja Mikaelin kirjastojen viimeistä aukiolopäivää ei vielä tiedetä, mutta lakkauttamisen on tarkoitus tapahtua nopeasti.

- Olemme puhuneet aikaisemmin maaliskuun puolivälistä. Meidän pitää vielä katsoa uudelleen, onko tämä se lopullinen aikataulu, Näätsaari sanoo.

Turun kulttuuritoimi säästää kiinteistökuluissa noin 100 000 euroa, kun se luopuu Martin ja Mikaelin kirjastoista. Molemmat rakennukset ovat Turun omistuksessa.

Syntyvän säästön pienuutta ihmetteli maanantaina noin sata mielenosoittajaa, jotka jaksoivat tunnin verran huutaa lähikirjastojen puolesta. Mielenosoittajat olivat huolissaan erityisesti lasten ja ikäihmisten kirjastopalveluiden puolesta.
Julkaistu 13.1.2009 1:31:00 (Päivitetty 13.1.2009 10:01:34)

Kokoomus ja Sdp äänestivät Martin ja Mikaelin lähikirjastot kiinni

Puolustajien huuto haihtui tuuleen

OSSI RAJALA

- Päättäjät, pettäjät! Päättäjät, pettäjät, huusivat noin sata kiukkuista ja epäluuloista mielenosoittajaa Yliopistonkadulla maanantaina. Syyllistävät huudot kajautettiin ilmoille jo hyvissä ajoin ennen kuin Turun kaupunginhallitus käsitteli Martin ja Mikaelin kirjastojen lakkauttamista.

Mielenosoittajien ennakkoaavistukset osoittautuivat lopulta oikeiksi, sillä hallitus päätti noin viiden aikaan iltapäivällä panna kirjastot kiinni.

Päätöksen mukaan molempien lähikirjastojen vuokrasopimukset irtisanotaan helmikuussa, joten rakennusten on oltava tyhjiä viimeistään kesällä. Kirjastojen henkilökunta siirtyy vahvistamaan pääkirjastoa ja muita lähikirjastoja.

Martin ja Mikaelin kirjastot lopetetaan, koska kulttuuritoimen mukaan nykyrahoituksella ei pystytä pitämään yllä nykyistä kirjastoverkkoa. Lisäksi uusi pääkirjasto tarvitsee enemmän henkilökuntaa.

Yliopistonkadulle kokoontunut porukka ei pitänyt näitä perusteita riittävinä.

- Keskustassa asuu paljon ikäihmisiä, joille parin sadan metrin kävelymatka voi olla liian iso.

- Nyt monet jäävät kirjastopalveluiden ulkopuolelle. Onko se oikein, ihmetteli Yliopistonkadulle tullut Harri Kumpulainen.

Yliopistonkadulla oltiin maanantaina huolissaan myös lapsien asemasta. Mielenosoituksessa korostettiin, että esimerkiksi Martin kaupunginosasta lasten matka ydinkeskustaan voi olla liian pitkä ja vaarallinen yksin kuljettavaksi.

Mieltä osoitettiin tunnin verran

Mielenosoittajat jaksoivat pitää Pro Kirjasto -tapahtumansa vireänä tunnin verran.

Yliopistonkadulla odotettiin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aila Harjannetta (kok), joka oli mielenosoittajien mukaan luvannut tulla kertomaan päätöksen kansalle.

Päätöksenteko kesti kuitenkin niin kauan, että mielenosoittajat lähtivät kadun purevasta viimasta ennen kuin hallitus sai päätöksen aikaan.

Kylmissään olleet mielenosoittajat olivat nyreissään, kun kukaan ei tullut kertomaan heille kokouksen kulusta.

- Paska fiilis. Päättäjillä olisi oltava selkärankaa tulla kertomaan kansalle tekemisistään. Tämä on äänestäjien laiminlyömistä, Anitta Kiviranta ja Emma Vartiainen totesivat mielenosoituksen jälkeen.

Kahden äänestyksen lopputulos

Kirjastojen lakkauttamisesta käytiin kaupunginhallituksessa kova poliittinen taisto.

Vasemmistoliittolaiset Rauno Artesola ja Pirjo Rinne ehdottivat ensin, että kirjastot pidetään elossa pysyttämällä voimassa kulttuurilautakunnan aiempi päätös.

Vasemmistoliiton esitys hävisi kuitenkin vihreiden Mika Helvan esitykselle, jonka mukaan kirjastot lakkautettaisiin vasta sitten, kun korvaavat tilat olisi löydetty. Helvaa kannattivat keskustan Uolevi Alakurtti ja Mirja Koivunalho sekä kokoomuksen Pirkko Keskinen.

Sdp:n Seppo Lehtinen, Riitta Eklund ja Kjell Lundahn sekä kokoomuksen Minna Arve ja Aila Harjanne äänestivät tyhjää Vasemmistoliiton ja Helvan esitysten välisessä äänestyksessä, joka päättyi Helvan voittoon 4-2.

Helvan esitys hävisi lopulta listaesitykselle äänin 6-3, koska kokoomus ja Sdp olivat nopean lakkauttamisen kannalla. Vasemmistoliittolaiset äänestivät ratkaisevassa äänestyksessä tyhjää ja jättivät eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan.

Julkaistu 13.1.2009 1:31:03

TS/Timo Jerkku
– En tiedä jaksanko enää kauaa sanoa Turkua hyväksi paikaksi, kirjastojen puolesta puhunut kirjailija Niina Repo manasi Antti Sandbergin pitelemään megafoniin.

TS/Timo Jerkku
Lakkauttamisesta syntyvää noin 100 000 euron säästöä pidettiin mielenosoituksessa pienenä summana. – Jos koiraverosta olisi pidetty kiinni, kaupunki saisi tänä vuonna saman verran rahaa, Harri Kumpulainen (vas.) tuumaa yhdessä Matti Heleniuksen kanssa. Turku sai viime vuonna 119 000 euroa koiraveroa.

TS/Timo Jerkku
Kirjastojen puolesta puhui myös Turun yliopiston elokuva- ja televisiotieteen dosentti Veijo Hietala.