torstai 17. syyskuuta 2009

Hajasijoitus blues

Hävisimme viime tiistaina 15.9., odotetusti tietty, ympäristö- ja kaavoituslautakunnan kokouksessa äänestyksen Satava-Kakskerran osayleiskaavasta. Visiomme (vas-vihr yhteinen) ekologisesti kestävästä ja taloudellisemmasta ei toiminut sosdem-kokoomus akselille.He haluavat saarille jopa 13 000 uutta asukasta. Huh huh mikä visio luonnonkauniissa maisemassa. Osa alueista on viimeisimmässä kaavaehdotuksessa varattu nk. reservialuiksi, joita voidaan rakentaa myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että kauas Kakskerran kärkeen tulevillekin täytyy laittaa tiet ja vedet ynnä muu tekniikka.
Olen vuosia tutkinut tätä hajasijoitusrakentamisen pakkopullaa ja nyt se kohta siunataan valtuustossakin. Aamenta vaan ja lykkyä tykö turkulaiset. Tästähän maksetaan monta kymmentä vuotta ja kalliisti.
Kustannuslaskelmat EIVÄT kiinnosta vastapuolta. Kummallista sinänsä, sillä hekin ovat vastuussa taloudesta ja tässä tapauksessa valtavista invetoinneista vesitorneihin, vesijohtoverkostoihin, teiden rakentamiseen, mahdollisesti uuteen siltaan jne.
Puhutaan joka tapauksessa sadoista miljoonista sijoitettuna kunnallistekniikkaan.
Haluammeko me keskustassa asuvat turkulaiset viedä rahamme sinne. Minä en innostu tästä maksisuunnitelmasta.
Vaihoehtona olisi mielestämme ollut rajata kaava saarten keskiosiin siten, että luonto- ja maisemat säilyvät, tehä alueesta houkutteleva kylämäisyydellä ja siihen liittyvällä ekologisemmalla asumisella. Eri mielipiteitä kaavasta ei ole riittävästi huomioitu. Niiden painoarvo oli taas lähes nollattu ja kommentit olivat sen suuntaisia, että kaikenlaista sitä joutuu kuulemaan.
Juna jatkaa tässäkin asiassa raidetta vaihtamatta.

Ei kommentteja: