Koulu- ja muut palvelut säilytettävä Lausteella
Turkuun on viime vuosina rakennettu uusia nk. monitoimitaloja, joissa toimivat varhaiskasvatus, perusopetus ja useat muut palvelut kuten oppilashuolto sekä kirjasto. Tällaisia on nyt toteutettu Hirvensalon Syvälahteen ja Yli-Maariaan. Lisäksi uusi monitoimitalo on suunnitteilla mm. Runosmäkeen. Lausteella on ollut jo pitkään samantyyppinen monitoimitila eli koulu, jossa toimivat esikoulu, alakoulu, kirjasto, nuorisotila ja liikuntahalli ja Perhetupa.
Nyt tätä Lausteen palvelukokonaisuutta uhkaa hävittäminen. Lausteen vanhan koulun tultua tiensä päähän korjauskelvottomana ja opetuksen siirryttyä parakkimuotoisiin väistötiloihin, halutaankin koulu kaikkine herkkuineen siirtää lähemmäksi Skanssia tai peräti Skanssiin.
Perusteluina siirrolle ovat olleet visiot siitä, että koulupalvelut voitaisiin näin yhdistää Skanssiin rakentuvan uuden asuinalueen kanssa sekä vaikuttaa jopa Lausteen asukasrakenteeseen ja segregaatioon.
Mielestämme näin on synnytetty keinotekoinen tarve siirtää lähipalvelut pois Lausteelta. Aluetta ei kehitetä poistamalla sieltä peruspalveluita. Näin voidaan saada aikaan jopa päinvastainen kehitys ja alueelle on jatkossa vaikeampi saada lapsiperheitä muuttamaan, kun koulupalvelut puuttuvat.
Koulutoiminnan tulee jatkaa Lausteella. Nykyisen koulun tontti on hyvä myös uudelle koulurakennukselle, uuden tontin etsimiseen ei tarvitse aikaa tuhlata.
Perusopetuslain mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä.
Moottoritie ja rautatie rajaavat Lausteen alueen muusta kaupungista. Tämän vuoksi koulumatkoja alueen ulkopuolelle etenkin alakoululaisille on vaikea järjestää mahdollisimman turvallisina ja lyhyinä.
Lähipalveluiden vieminen Lausteelta aiheuttaisi asukkaille lisää syrjäytymistä yhteiskunnasta, sillä monelle kynnys käyttää esimerkiksi kirjasto- ja liikuntapalveluita kasvaa liian suureksi, jos ne siirretään toiseen kaupunginosaan. Valitettavasti Lauste ei tälläkään hetkellä ole hyvinvointitilastojen kärjessä, mutta alueen olosuhteet eivät ainakaan parane sillä, että kunnallisia palveluita vähennetään.
Koulun väistötilojen kanssa pärjätään nyt, mutta parakkiratkaisu on kallis eikä kaupungin tule tuhlata varojaan turhanpäiväiseen vetkutteluun asiassa.
Kasvatus-ja opetuslautakunnan jäsenet
Riikka Oksanen (vas.)
Aki Haapanen (vas.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti