Kaiken vaalihumun ja kunnallispolitiikan keskellä minut pysäytti lauantain (18.10.) Hesarin uutinen ihmiskauppaoikeudenkäynnistä. Haminassa pidetty oikeudenkäynti koski tapausta, jossa viittä kotkalaista syytetään viime kesäisestä naisen sieppauksesta ja pakottamisesta myymään seksiä uhkailemalla naista muun muassa varpaiden katkaisulla.
Uhri ei ollut pystynyt puolustautumaan ko. oikeudenkäynnissä syytettyjen ollessa paikalla. Käräjätuomari oli todennut, ettei muista kenenkään menneen näin pahasti lukkoon aiemmin. "Puhe katosi", hän toteaa. Vasta viiden syytetyn salista poistamisen jälkeen kuulustelussa päästiin edes alkuun. Käsittely jatkuu myöhemmin. Viisikolle vaaditaan vankeutta törkeästä ihmiskaupasta.
Nainen oli tuolloin 18-vuotias. Siis melkein lapsi vielä. Juttu sai alkunsa, kun naiselta oli alettu periä 6000 euron nk. vasikointivelkaa kovin ottein. Vasikointia oli se, että nainen oli tuolloin jo yrittänyt soittaa viranomaisille tilanteestaan. Velan kuittaamiseksi naisen piti hoitaa pikavippejä ja tavaraa syytetyille, ja kun rahaa ei tullut riittävällä vauhdilla, nainen vangittiin viikoksi ja pakotettiin myymään seksiä. Lopulta nainen pääsi pakoon.
Yle:n Radio Suomi kertoi eilen (20.10.), että meneillään on Suomessa Ekumeenisen neuvoston Ihmiskauppa -viikko. On erittäin tärkeää, että Suomessa puhutaan tästä kansainvälisen ihmiskaupan asiasta. Tapauksia tulee esiin vielä vähän ja oikeuteen niistä menee ani harva. Pelko estää uhreja puhumasta. Usein uhrit ovat ulkomailta Suomeen houkuteltuja naisia joille on luvattu parempaa elämää ja varallisuutta. Näin ei kuitenkaan käy vaan kohtalona onkin joutua jonkilaiseen pakkotyöhön. Passi otetaan pois velkoja vastaan. Velat ovat yleensä kehiteltyjä ja toimivat suuruudessaan jo omana pelotteena.
Mitä ihmiskauppa on?
Ihmiskaupan määritelmät vaihtelevat. YK määrittelee sen seuraavasti:
Ihmiskauppa on sitä kun ihminen siirretään hyväksikäyttötarkoituksessa erehdyttämällä tai pakon avulla orjuuden kaltaisiin oloihin.
Ihmiskauppa sekoitetaan usein sitä lähellä oleviin ilmiöihin. Rikollisessa toiminnassa ihmiskauppa, ihmissalakuljetus, paritus ja prostituutio liittyvät usein toisiinsa. Ihmissalakuljetus on kuitenkin eri asia kuin ihmiskauppa eikä prostituutioon ja paritukseen välttämättä liity ihmiskauppaa.
Ihmiskaupan mittasuhteista on olemassa monenlaisia arvioita. YK:n arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti ihmiskaupan uhriksi päätyy vuosittain 700 000-2 000 000 naista ja lasta. Näistä ihmiskauppatapauksista 200 000 tapahtuu Euroopassa.
Noin 80 % ihmiskaupan uhreista on naisia ja tyttöjä. Arvioiden mukaan suurin osa ihmiskaupan uhreista (70%) päätyy seksityöhön.
Mitä voimme tehdä?
Asiaan kannattaa perehtyä. Ihmiskaupasta löytyy netissä runsaasti lisää materiaalia ja ko. Ekumeenisen neuvoston sivutkin auttavat eteenpäin.
Oleellista on kuitenkin tiedostaa asia ja sen lisäksi seurata elämää ympärillään. Jos, havaitset merkkejä rajoitetusta vapaudesta esimerkiksi siten, että jonkun henkilön passi otetaan pois häneltä (takaisin naapurin taskuun) hänen asioidessaan virallisissa yhteyksissä, on syytä epäillä onkohan kaikki ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti