lauantai 8. marraskuuta 2008
Fiskarsin terkkuja
Kävimme eilen Dizain-pajalaisten (pajat ovat kierrätys/taidepajoja) ja Varissuon työttömien keskiviikkoklubin kanssa opinto- ja virkistysmatkalla Fiskarsissa. Pääkohteemme oli Howard Smithin, 80 v., näyttely Kuparipajalla. Kuvassa retkeläisiä. Näyttelystä voi lukea
http://www.onoma.org/nayttelyt/Howard/howardfi.htm
Howard on kummajainen Suomen taiteen kentällä. Hän on muuttanut tänne 45 vuotta sitten Yhdysvalloista. Fiskarsissa Howard on asunut 12 vuotta ja siellä hän toteuttaa unelmaansa omasta veistospuistosta ja asuu ruukin vanhassa omenavarastossa (HS 3.10.08/D1). Pihalla on toista sataa veistosta jalostetusta romuraudasta.
Näyttelyssä näkyi Howardin pitkä taiteilijaura teollisena muotoilijana, kankaiden suunnittelijana Vallilan Interiörille, videoita, veistoksia, keramiikkaa ja kerättyä esineistöä. Howard on suunnitellut myös Helsingin Arabianrantaan kolme veistosryhmää. Varsinainen moniottelija.
Fiskarsin marraskuinen viima tarjosi meille muitakin herkkuja. Kävimme välillä ystäviemme Riikan ja Eeron talolla syömässä makoisaa lohisoppaa ja jatkoimme keramiikkapajalle oppiin.
Liisa ja Mika Sarasjoki esittelivät kotinsa alakerrassa toimivan pajansa, keraamisten esineiden ihmeellisen maailman. Pohdimme tulevia mahdollisia yhteistyökuvioita ja ostimme pieniä tuliasia Turkuun.
Viileästä ilmasta huolimatta kiersimme vielä lasi- ja paperipajalla ja sitten kotia kohti.
Ah, kuinka matkailu avartaa ja taidemaailma ruokkii ihmistä pimeässä marraskuussa. Suosittelen taidetta kaikissa muodoissaan talvipäivinä vitamiinpilleriksi horroksen poistoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Olisikin mielenkiintoista nähdä alue, ja nuo romuraudat. Meillä on mies kiinnostunut romuraudan ostista. Muutenkin varmasti mukava päiväreissu. Ehdottomasti pitää suuunnitella, jos itsekin tuola joskus kävisi. Tuo keramiikkapaja varmasti oli hauska nähdä myöskin.
Lähetä kommentti