Toverini Asko Mäki tiedotti eilen seuraavaa:
Kansanäänestystä Turun toriparkista vaativien nimien määrä on tämän päivän
jälkeen todennäköisesti yli 6 500. Kaikki kerätyt nimet luovutetaan Turun
kaupunginvaltuustolle tiistaina 2.12. aamupäivällä. Täydet ja vajaat listat
kannattaa toimittaa viimeistään heti Maailmankauppa Aamutähteen tai torin
keräyspisteeseen (Aurakadun ja Yliopistonkadun kulma).
Keräystä jatketaan sen jälkeenkin siten, että keräyspisteitä (kirjasto,
kahvilat j.n.e.) ei lopeteta tiistaina, vaan niiden annetaan olla edelleen
esillä.
Lauantaina 29. ja sunnuntaina 30.11. kaikki kynnelle kykenevät keräämään!
Lauantaina on Super-Lauantai, eli koetamme saada mahdollisimman monta kerääjää
Kauppatorille ja Joulumarkkinoille sekä kaduille ja mahdollisimman paljon nimiä
silloin. Homman voi aloittaa torin keräyspisteestä viimeistään noin kello 12
maissa (tod. näk. aikaisemminkin).
Tämä on aktiivisen nimien keräyksen viimeinen viikko, joten kannattaa laittaa
viestiä omien kanavien kautta eteenpäin vielä kerran, hoputtaen ihmisiä
keräämään.
Rahaakin toivotaan
Turun toriparkista kansanäänestystä vaativa kansanliike toivoo myös
taloudellista tukea hankkeen viestinnän tehostamiseksi. Nyt rahaa on 510 euroa.
Kampanja toivoo nyt rahalahjoituksia, jotta se voisi julkaista yhden tai
useamman lehti-ilmoituksen toimintaa vauhdittamaan. Ilmoitusten määrän ja
laadun tulee ratkaisemaan kerätty summa. Rahaa mennee noin 700 euroa.
Lahjoituksia toivotaan mahdollisimman pian. Pienetkin summat ovat avuksi!
Isommista lahjoituksista olisi hyvä tiedottaa maksettaessa myös Jonas
Biströmille (tiedot alla).
Keräystilin numero on 430922-2132688 (Liedon Säästöpankki). Varainkeruuta
hallinnoi tilin omistaja Uusi Tuuli ry osana ympäristökasvatustoimintaansa.
Kansanäänestys toriparkista -toimintaan tarkoitettujen lahjoitusten
viestikenttään on kirjoitettava teksti "TORIPARKKI", jotta lahjoitus löytää
tiensä oikeaan kohteeseen. Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt Uusi Tuuli
ry:lle rahankeräysluvan nro ESLH-2007-01471/Tu-52 ajalle 13.3.2007 - 4.3.2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti